Muotoilija Kaija Aarikka on kuollut

Menestysura muotoilijana alkoi 1950-luvlla puunapeista. Kaija Aarikka oli yksi suomalaisen muotoilun kulta-ajan vahvoista naisista. Hänet tunnetaan erityisesti suomalaista puuta hyödyntävästä tuotannosta.

kulttuuri
Kaija Aarikka
Kaija AarikkaLehtikuva / Ilkka Ranta

Muotoiluyritys Aarikan perustaja Kaija Aarikka on kuollut. Aarikka oli kuollessaan 85 vuoden ikäinen. Hän kuoli torstaina pitkäaikaisen sairauden jälkeen.

Aarikka Oy teki läpimurtonsa 1950-luvulla Kaija Aarikan suunnittelemilla puisilla napeilla. Puu valikoitui Aarikan materiaaliksi osin siitä syystä, että valmisvaateteollisuutta ei sodan jälkeen Suomessa ollut ja lähes kaikesta oli pulaa.

Kaija Aarikka käytti jatkossakin puuta materiaalinaan korujen, lahjaesineiden ja sisustusesineiden suunnittelijana. Hän toimi lisäksi myös Humppilan Lasitehtaan ja Tampellan suunnittelijana.

Perheyritystä johtaa nykyisin Kaija Aarikan tytär Sarianna Partanen.

Korjattu 19.8. klo 9.45: Muotoiluyrityksen nykyinen johtaja on Sarianna Partanen eikä Pauliina Aarikka, kuten jutussa alun perin väitettiin.