Yle Irakin kurdialueella: Kurdien rintama näyttää pitävän Isistä vastaan

Irakin kurdit näyttävät saaneet yliotteen taisteluissa Isistä vastaan, mutta ääri-islamistien paluuta pelätään rintamalinjan tuntumassa. Yle Uutisten toimittaja Tom Kankkonen on vieraillut yhdessä Isisiltä takaisin vallatussa kaupungissa.

Kenraali Hajar Hamad haluaa parempia aseita miehilleen taistelussa Isistä vastaan. Kuva: Tom Kankkonen / Yle

Irakin kurdialueen pääkaupungista Erbilistä lounaaseen sijaitsevassa Makhmurissa tunnelma on painostava. Kova tuuli heittelee roskia ja tyhjiä pulloja pitkin katuja. Siellä täällä näkyy vahingoittuneita rakennuksia. Ääri-islamilainen Isis-liike kävi täällä, mutta kurdit valtasivat kaupungin takaisin.

Luottavaisesta tunnelmasta ei voi puhua. Jossain lähistöllä taistellaan, kertoo nuori mies tyhjällä kadulla. Kaupunkiin palanneet miettivät pitäisikö lähteä.

– Ei  tunnu hyvältä. Tulin takaisin, mutta vaimoni ja lapseni ovat edelleen Erbilissä, kertoo huonekalupuuseppä Beryar Kamal tuhoutuneen verstaansa edessä.

Hiukan kaupungin ulkopuolella ryhmä itsevarman oloisia peshmergasotilaita vartioi tietä etelään. He kertovat taistelusta Isistä vastaan.

Isisin riveissä monta kansallisuutta

– Suurin osa hyökkääjistä oli paikallisia arabeja, he eivät taistelleet kovin pitkään. Ulkomaalaiset olivat eri juttu. Afganistanilaiset taistelivat kuolemaan saakka, peshmergasotilas Sanar Sumo sanoo.

Toinen sotilas kertoo, että islamistien riveissä oli monta eri kansallisuutta. Isis yritti myös estää kurdien vastahyökkäyksen itsemurhapommittajilla, jotka yrittivät asettua toisten taistelijoiden suojaksi.

Täällä Makhmurissa on myös Turkin kurdien Kurdistanin työväenpuoleen PKK:n leiri. Yhdysvaltain ja EU:n terrorijärjestöjen listalla olevalla PKK:lla oli merkittävä rooli islamistien karkottamisessa, ja irakilaispeshmergat kehuvat PKK:n taistelijoita. Joillakin tarkastuspisteillä näkyy myös PKK:n sissejä.

Yhdysvallat ja PKK käyvät nyt samaa sotaa, mutta koko alueella liittolaissuhteet ovat sekaisin. Isisin leviämisen myötä melkein kaikki muut toimijat Bashar al-Assadia myöten alkavat välillisesti olla samalla puolella.

Islamisteilla aseita yllin kyllin

Makhmurissa Isis joutui vetäytymään mutta monet asukkaat pelkäävät uusia taisteluja ja kaupunki on lähes autio Kuva: Tom Kankkonen / Yle

Kun käymme Makhmurissa, siellä on rauhallista. Alueen turvallisuudesta vastaavan kenraalin linnoitetussa päämajassa on lähes hilpeä tunnelma, kun sotilaat ahtautuvat komentajansa taakse samaan kuvaan. Mutta kenraali Hajar Hamad on huolestunut.

– Vastapuolella on paljon aseita, panssarivaunuja ja tykistöä. Heillä on paremmat aseet kuin meillä, siitä syystä jouduimme vetäytymään, Hajar Hamad selittää.

Tosin jotkut peshmergasotilaista paheksuvat vetäytymistä tarpeettomana. Sitten he kertovat, että kaupungin tuhot johtuvat takaisinvaltauksen taisteluista. Isis-taistelijat eivät koskeneet kauppoihin.

Irakin armeija asevarastona

Isis, joka taistelee sekä Syyriassa että Irakissa äärimmäisen jyrkän tulkinnan mukaisen islamilaisen valtion leviämisen puolesta, on viime aikoina saanut runsaasti lisää aseita. Yhdysvaltain aseistama Irakin armeija jätti jälkeensä paljon raskaita aseita, kun se pakeni Mosulin kaupungista kesäkuussa, ja tämä on iso ongelma kurdeille.

– Tarvitsemme lisää aseita, kuten panssaroituja ajoneuvoja, kenraali Hajar Hamad sanoo.

Hän sanoo, että hänelle ei ole lähetetty mitään lisäaseistusta, vaikka Irakin Kurdistaniin on ilmeisesti jo virrannut aseita useiden maiden lupausten mukaisesti. Kurdien asemaa ovat myös helpottaneet Yhdysvaltain lukuisat ilmaiskut Isistä vastaan.

Hajar Hamad on vaihtanut univormunsa hiukan säkkimäiseen peshmergapukuun – niin kurdikenraali tekee kun on sota. Kurdeilla on taistelutahtoa, mutta se ei yksin riitä, jos vastapuolella on aseellinen ylivoima.

Tom Kankkonen / Yle Uutiset, Makhmur, Irak