1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

VR uuden kuuluttajaäänen valituksista: Tottumiskysymys ja makuasia

VR laittaa junien kuulutusasiat kuntoon, lupaa kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen. Kuuluttajaääni Eija Ahlbergin muuttuminen Reidar Waseniukseksi on poikinut kesän aikana satakunta valitusta äänen huonosta kuuluvuudesta.

Kuva: VR Group / Kirsi Tuura

VR:n mukaan todellisia kuuluvuusongelmia on kesän aikana ollut lähinnä pääkaupunkiseudun vanhoissa lähijunissa. Kuumana kesäpäivänä ikkunoita on pidetty auki ja kuulutusäänet ovat kadonneet yleiseen meteliin. Kaukojunissa Waseniuksen pitäisi jo nyt kuulua ongelmitta.

– Tuntuu, että tämä on tottumiskysymys ja kyse on vähän makuasioista. Yksi tykkää ja toinen ei, sanoo VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen.       

Tuli lisää valituksia tai ei, VR ei ole Waseniusta vaihtamassa. Edes Ahlbergin ottaminen takaisin juniin ei onnistu. Äänentasoja on kesän aikana voimistettu. Nauhoituksen taltioineet kaksi henkilöä ovat istuneet junissa ja kuunnelleet kuuluvuutta.

– On tullut hyvääkin palautetta, että kaukoliikenteen junissa rauhallisempi ääni ei enää keskeytä puheluita, Vanhanen toteaa.

Vanha kuuluttajaääni raikaa vielä lähiliikenteen Flirt-junissa kuukaudesta kahteen. Äänentoistosta ei kuitenkaan ole kysymys, vaan junien järjestelmät on vielä päivitettävä. Se työ on kesken.

– Ja kyllä nämä vanhojen lähijunienkin kuulutukset kuntoon laitetaan. Pitäähän ne ensi kesään mennessä saada, Vanhanen lupaa.