Artistin leipä on entistä pienempinä palasina maailmalla

Muusikon ammatti 2010-luvulla on kovaa hommaa. Luovan työn lisäksi pitää miettiä entistä enemmän myös sitä, miten tavoittaa yleisönsä, jolle on tarjolla muutakin tekemistä kuin levyjen kuuntelu cd-soittimella. Keikkamainosten liimaaminen sähkökaappeihin ei enää riitä, vaan nyt pitäisi ylläpitää oikein suunnattua sosiaalisen median sisältövirtaa, kirjoittaa A-Studion toimittaja Aura Lindeberg.

kulttuuri
Aura Lindeberg
Jyrki Valkama / Yle

Onko myös tulonjako musiikkimaailmassa sitten muuttunut? A-studion jutussa tutkailin, miten kotimainen artisti kerää tulonsa.

Teoston mukaan suurin tulonlähde musiikintekijöille on edelleen radiosoitto. Digitaalista musiikkikauppaa kohti mennään, mutta Suomessa se käy hitaammin kuin vaikkapa Ruotsissa ja Norjassa.

Juttuun haastattelemani musiikintekijät suhtautuivat tulevaisuuteen digimaailmassa lungisti. Heidän mukaansa aika näyttää miten käy ja paras vain tehdä sitä mitä osataan, eli mahdollisimman hyviä biisejä.

Pinnan alla varmasti kuplii. Ennustusten mukaan big data myllää musiikkibisneksen (siirryt toiseen palveluun) ja reilun viiden vuoden päästä ollaan jälleen tilanteessa, jossa nykyiset tavat kuluttaa ja myydä musiikkia ovat vanhentuneet.

Artisti on aivan samanlainen tuote, joka kilpailee yleisön huomiosta kuin mikä tahansa muukin kaupallinen toimija.

Aura Lindeberg

Esimerkiksi tästä käy viime viikolla kerrottuSpotifyn ja Bandpagen yhteistyö (siirryt toiseen palveluun), joka varmasti muovaa tulevaa aikakautta jälleen uudenlaiseksi.

Spotify on tällä hetkellä suurin musiikin suoratoistopalvelu, jolla on noin 40 miljoonaa käyttäjää. Bandpage on puolestaan firma, joka auttaa artisteja ja bändejä promoamaan musiikkiaan ja sitouttamaan fanejaan. Bandpagen sivuilla olevan esittelyvideon mukaan (siirryt toiseen palveluun) artisti voi Bandpagen palveluiden kautta tuppautua maksavan asiakkaan seuraan ainakin viidentoista eri nettipalvelun kautta.

Spotifyn käyttäjälle tämä yhteistyö tarkoittaa sitä, että tarjontaan tulee musiikin lisäksi oheistuotteita, joita voi ostaa muutamalla klikkauksella. Artisti puolestaan totuttautuu jälleen hieman uudenlaiseen ansaintalogiikkaan, jossa pienet purot oheistuotteiden myynnistä muodostavat toivottavasti lopulta isomman tulovirran.

Kaiken tämän keskellä tulee useasti mieleen, miten paljon tämä kaikki ulkomusiikillinen sälä enää liittyy musiikkiin. Siihen mystiseen, luovaan prosessiin, jonka lopputulos liikuttaa täysin jotakuta tuntematonta kanssaihmistä niin, että tämä käyttää aikaansa ja rahaansa hankkiutumalla jollain tavalla juuri sen kappaleen äärelle.

Miksi sitten puhua jostain ikävästä bisneksestä, jos kyse on taiteesta?

Siksi, koska artisti on aivan samanlainen tuote, joka kilpailee yleisön huomiosta kuin mikä tahansa muukin kaupallinen toimija. Ja niillä markkinoilla kannattaa panostaa sisältöön. Mitä se sisältö sitten on – siitä voidaan keskustella. Vinkkinä voin kertoa, että t-paitojen sijaan nyt kannattaa keskittyä myymään sadalla dollarilla yksityistä soittotuntia (siirryt toiseen palveluun) Skypen kautta tai 250 taalan puhelinkeskustelua (siirryt toiseen palveluun).