Sorsastus alkaa tänään puoliltapäivin

Metsähanhen metsästys on tänä vuonna kielletty eikä merihanhea ei saa metsästää sisämaassa. Myös karhunmetsästys porohoitoalueella alkaa keskiviikkona.

Kotimaa
Labradorinnoutaja Aada ui lintu hampaissaan.
Nina Keski-Korpela / Yle

Sorsastuskausi alkaa tänään keskiviikkona kello 12. Kauden aikana saa metsästää sinisorsia, taveja, heinätaveja, haapanoita, jouhisorsia, lapasorsia, punasotkia, tukkasotkia, telkkiä, haahkoja, nokikanoja ja kanadanhanhia, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta.

Metsästäjäliitto ja Birdlife puolestaan suosittelevat, että vesilinnuista metsästettäisiin ensisijaisesti kannaltaan runsaslukuisia lajeja. Järjestöjen mukaan esimerkiksi sinisorsa- ja tavikannat ovat runsastuneet noin kolmanneksella.

Suomessa metsästettävistä vesilintulajeista jouhisorsa, heinätavi, tukkasotka ja punasotka on luokiteltu uhanalaisiksi. Metsähanhen metsästys on tänä vuonna kielletty. Myöskään merihanhea ei saa metsästää sisämaassa. Sorsastuskausi päättyy joulukuun lopussa.

Myös karhunmetsästys alkaa poronhoitoalueella tänään. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan porohoitoalueella saa kaataa enintään 42 karhua. Karhunmetsästys jatkuu poronhoitoalueella kiintiön mukaisesti lokakuun loppuun asti tai niin kauan kuin kiintiötä on jäljellä.