Vesilintujen ja karhujen metsästäjät liikkeelle

Merihanhea saa metsästää vain Oulun merialueilla. Metsähanhen metsästys on kielletty koko maassa.

luonto
Metsähanhipari lennossa
Metsähanhipari lennossa.Raine Martikainen / Yle

Vesilintujen metsästys käynnistyy keskiviikkona. Metsähanhen metsästys on kielletty alkavalla metsästyskaudella koko maassa.

Merihanhea saa metsästää Oulun rannikkoalueilla. Merihanhen metsästys on kielletty Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen, Nivalan, Pyhäjärven, Pyhännän, Reisjärven, Siikalatvan ja Utajärven sekä Koillismaan kunnissa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kannanarviointipäällikkö Pekka Helle odottaa rauhallisin mielin metsästyskauden alkua.

– Kaudesta näyttäisi tulevan kohtalaisen hyvä. Erityisesti sinisorsia on tänä vuonna erityisen paljon, Helle toteaa.

Sinisorsia viime vuotta enemmän

Keskiviikkona puoliltapäivin käynnistyvään metsästykseen odotetaan osallistuvan tänä syksynä reilut 100 000 metsästäjää.

Viime vuodesta sinisorsamäärä on kasvanut arviolta kolmanneksen. Viime vuonna vesilintuja ammuttiin Suomessa yli puoli miljoonaa kappaletta, joista sinisorsia lähes 300 000.

Myös karhunmetsästys alkaa keskiviikkona. Poronhoitoalueella saa kaataa enintään 42 karhua.