Yle tapasi Fergusonin poliisipäällikön: Suuttumus ei ole ongelma, väkivalta on

Yhdysvalloissa levottomuuksien otteessa olevassa Fergusonissa haetaan keinoja väkivaltaisuuksien lopettamiseksi. Protestialueen pienyrittäjät ovat joutumassa vaikeuksiin ja ihmiset tietävät, että kaupungilla on edessään vakavan itsetutkiskelun paikka, jotta se pääsee yli murhenäytelmän paljastamasta vastakkainasettelusta.

Ulkomaat
Poliisipäällikkö Ron Johnson puhui median edustajille Fergusonissa, Missourissa, 18. elokuuta.
Poliisipäällikkö Ron Johnson puhui median edustajille Fergusonissa, Missourissa, 18. elokuuta.Ed Zurga / EPA

Kun Fergusonissa ensimmäisten öiden yhteenottojen jälkeen vastuu poliisioperaation johdosta siirrettiin paikallispoliisilta osavaltion poliisille – vastuu siirtyi samalla Fergusonin omalle pojalle, poliisipäällikkö Ron Johnsonille.

Pääsin viettämään tovin aikaa Johnsonin seurassa mielenosoitusten katveessa. Hänellä on vahva käsitys siitä, miksi protestien muuntuminen mellakoinniksi ei ota talttuakseen.

– Aluksi näin, että täällä oli aitoa surua, mutta nyt täällä on opportunisteja, jotka lietsovat tilannetta, poliisipäällikkö Ron Johnson pohtii.

Poliisipäällikkö on selvästi harmissaan oman synnyinkaupunkinsa kamppailusta. Päiväsaikaan protestialueen kupeessa ryöstelyn ja vandalismin kohteeksi joutuneet liikeyritykset yrittävät pitää oviaan auki. Rikotut ikkunat on peitetty lastulevyllä, tuhon jäljet on siivottu pois.

– Tämä vaikuttaa valtavasti toimintaani. Päivittäinen liikevaihtoni on pudonnut 60-70 prosenttia, sanoo Sonny Diyan, jonka elektroniikkaliike tuli ryöstetyksi heti ensimmäisenä yönä.

Kaupunki tietää jo nyt, että mellakoiden tuollapuolen on paljon tehtävää. Protesteissa on kyse paljon enemmästä kuin tragediasta yhdessä perheessä, joka menetti poikansa.

– Tämä kaupunki on hyvin jakautunut rodullisesti. Tähän on tartuttava ja tästä on puhuttava laajemmin, sanoo Diyan.

Poliisipäällikkö Ron Johnson ymmärtää, että hänen kotikaupungissaan on paljon purkautumatonta suuttumusta.

– Suuttuneet äänenpainot eivät ole tässä ongelmana. Juuri ne ovat saaneet huomion kiinnittymään ongelmiin täällä. Ongelmana ovat väkivaltaiset äänet, päällikkö Ron Johnson sanoo.

Kuilu poliisin ja yhteisön välillä on tunnistettavissa. Vastakkainasettelu ruokkii ennakkoluuloja puolin ja toisin. Ihmiset eivät koe saavansa poliisista luotettavaa turvaa, poliisi näkee ympärillä uhkakuvia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Niinpä Fergusonin kadut eivät ole kenellekään turvallisia.

Kysyin Ron Johnsonilta pitääkö afrikkalaisamerikkalaisessa perheessä isän ja pojan välillä jossain vaiheessa täällä käydä keskustelu katujen todellisuudesta?

– Itse sanon pojalleni, että maailmamme on keskenkasvuinen. On paljon tehtävää, että kaikki ymmärtävät tasa-arvon tärkeyden. Jos minun kuitenkin on puhuttava lasteni kanssa siksi, että taustalla on pelko jostain, yhteisöni on silloin ehkä muututtava, pohtii Johnson.

Tämä on juuri se itsetutkiskelun ydin, johon Fergusonin on päästävä pölyn laskeuduttua.