Maatalouslomitusta kuritetaan jälleen

Maatalouslomitusta heikennettiin viimeksi runsas vuosi sitten, kun yhden lomittajan vastuulle tuli aiempaa suurempia eläinmääriä. Lisäksi sijaisavusta tuli isännille ja emännille aiempaa kalliimpaa. Uusia heikennyksiä on tulossa lisää, jos EU-komission esitys tulee voimaan.

Kotimaa
Navetassa oleva lypsyasema.
Riikka Rautiainen / Yle

Maatalousyrittäjien jaksamista koetellaan jälleen kovalla kädellä, jos EU-komission suunnitelmat tulevat voimaan ensi kesänä.

Komissio kaavailee maatalouslomituksiin tuntuvia rajoituksia ja lyhennyksiä; esimerkiksi äitiys- tai vanhempainvapaata maatalousyrittäjä voisi pitää enintään puoli vuotta.

Etelä-Lapin kuuden kunnan maatalouslomituksesta vastaavan Tervolan kunnan lomasihteerin Pirjo Jurvan mukaan tämä tarkoittaisi, että entistä harvempi tilallinen saisi apua sairastuttuaan ja jopa puolet nykyisistä lomittajista jäisi ilman työtä.

Sijaisavulle on tarvetta

Jos suunnitellut leikkaukset toteutuvat, Etelä-Lapin lähes 70 lomittajasta jopa puolet jäisi ilman töitä.

Maatalousyrittäjille koittaisi myös entistä vaikeammat ajat, sillä komission suunnittelema leikkaus kohdistuisi nimenomaan sijaisapuun. Jurvan mukaan Etelä-Lapissa yli puolet lomituksesta on sijaisapua, josta maatalousyrittäjä maksaa itse.

– Meillä on tälläkin hetkellä pitkiä toista vuotta kestäneitä toimeksiantoja sijaisvusta, kun maatalousyrittäjä on sairastunut vakavasti, sanoo Jurva.

Jurvan mukaan maatalouslomittajilta tulleiden viestien mukaan huoli oman työpaikan säilymisestä on kova ja hallitusta vaaditaan puuttumaan asiaan, jotta päätös ei tulisi voimaan kaavaillusti kesällä 2015.

– Tässä vaiheessa meitä on ohjeistettu tekemään ensi vuoden talousarvio tavanomaiseen tapaan, mutta odotamme myös, että asiasta kerrotaan lisää myöhemmin syksyllä, kun hallinnon henkilöstölle järjestetään koulutusta Helsingissä.