1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Etelä-Afrikan suosituimman tv-sarjan koko näyttelijäkaarti sai yllätyspotkut

Yli 20 vuotta esitetyn saippuaoopperan tuottajat aikovat korvata lisää palkkaa pyytäneet näyttelijät uusilla.

Etelä-Afrikan suosituin televisiosarja Generations on menettänyt kerralla kaikki näyttelijänsä, kun tuotantoyhtiö antoi potkut 16 näyttelijälle. Syynä on näyttelijäkaartin vaatimus paremmista työsopimuksista ja palkankorotuksista, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Näyttelijöiden mukaan heille maksetaan nälkäpalkkaa samaan aikaan, kun sarja tuottaa miljoonia. Päätuottaja Mfundi Vundlan mukaan sarjan näyttelijöiden joukossa on kuitenkin 12 Etelä-Afrikan kovapalkkaisinta näyttelijää.

Joukkopotkut annettiin sen jälkeen, kun lakkoilevat näyttelijät kieltäytyivät työnantajan vaatimuksesta töihinpaluusta. Sarjan esittämistä aiotaan jatkaa uuden näyttelijäkaartin voimin.

Yleisradioyhtiö SABC on esittänyt mustan keskiluokan elämästä kertovaa huippusuosittua saippuaoopperaa vuodesta 1993 lähtien. Yksi potkut saaneista on Sophie Ndaba, joka on näytellyt Queen Moroka -nimistä hahmoa 21 vuoden ajan.