Amerikanrautoja, kellohelmoja ja rock and rollia – Nurmeksessa syntymässä uusi tapahtumaperinne

Drive-In & Rock -tapahtuma kokoaa elokuisena viikonloppuna Nurmekseen komeita autoja, kellohelmaisia hameita ja tötterötukkakampauksia. Rock and roll -musiikkia ja elokuvia yhdistävä tapahtuma on hyvää vauhtia vakiinnuttamassa asemansa osana Nurmeksen loppukesää.

Kotimaa
Naisia kellohameissa vanhan auton edessä
PS Studio, Keijo Penttinen

Nurmeksen elokuvajuhlien jälkimaininkeihin syntynyt tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa, kertoo järjestelytyöryhmän jäsen Kimmo Rossi.

– Alunperin koko tapahtuma on lähtenyt Nurmeksen elokuvajuhlista, jolloin paikallinen autokerho Wolfbound Cruisers järjesti drive-in-esityksen ensimmäistä kertaa. Siitä on kaksi vuotta. Elokuvajuhlat kuoli, mutta pojat halusivat edelleen järjestää tapahtuman ja ottivat yhteyttä minuun, järjestämään musiikkitapahtumaa siihen ympärille, Kimmo Rossi kertoo.

Drive-In & Rock järjestettiin Nurmeksessa loppukesästä 2013. Se otettiin Rossin mukaan hyvin vastaan niin esiintyjien kuin yleisönkin puolelta.

– Asiakkaat, saman tien kun olivat poistumassa sunnuntaina, halusivat jo varata seuraavaa vuotta, Rossi kehuu.

Monet majoituspaikat täynnä

Kun kysyntää tuntui riittävän, tapahtuma päätettiin järjestää nyt uudelleen. Markkinointia toteutettiin mm. heinäkuussa Pieksämäellä Big Wheels - ja Savo Vintage -tapahtuman yhteydessä jaettujen kookkaiden tarrojen muodossa.

– Se aiheutti selkeästi kyselyjä. Täällä alkoivat päämajoituspaikat olla jo täynnä siinä vaiheessa, Kimmo Rossi muistelee.

Viime vuonna tapahtuma houkutteli pari tuhatta kävijää. Ennakkokysynnän perusteella yleisömäärän odotetaan nyt kasvavan.

Musiikkia, autoja ja elokuva

Perjantain ja lauantain aikana tapahtuma-alueilla esiintyy useita artisteja ja yhtyeitä, kuten Pepe Ahlqvist, Melrose sekä Freud Marx Engels & Jung. Osana tapahtumaa järjestetään autojen cruising-ajelu 'Poker Run' pitkin Nurmeksen kaupunkia. Viime vuonna letkassa oli kuusikymmentä autoa.

– Siellä on pellit ja kromit kiillotettu, kamerat ehdottomasti esille, Rossi neuvoo paikalle saapuvia katsojia.

Drive-in-elokuvana Hyvärilässä nähdään lauantai-illan pimentyessä Onnen maa.