1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ylen aamu

"Aikuista ei pidä velvoittaa huolehtimaan ikääntyneistä vanhemmistaan"

Perhe pitää puoliaan, ikääntyvistä vanhemmista pitää huolehtia, anteeksi on annettava. Aikuiseksi kasvaneille lapsille ladataan paljon odotuksia. Kirjailija Katriina Järvisen mukaan ihmisellä on oikeus kieltäytyä hoitamasta ikääntyviä vanhempiaan, jos he ovat aikoinaan kaltoin kohdelleet lastaan.

Katriina Järvinen.
Meille on opetettu, että vanhempia pitää kunnioittaa. Mutta entä jos vanhempien ja lasten arvomaailma on täysin erilainen? Tai jos yksinkertaisesti ei vain tulla toimeen? Tarvitseeko edes yrittää? Aamu-tv:ssä aikuisten lasten ja vanhempien suhteiden kipupisteitä pohdittiin aiheesta kirjan kirjoittaneen Katriina Järvisen kanssa.

Katriina Järvinen julkaisi syksyllä 2014 kirjan Kaikella kunnioituksella – Irtiottoja vanhempien vallasta. Järvinen haastatteli kirjaansa varten ihmisiä, joilla on ongelmallinen suhde omiin vanhempiinsa. Uskonnollisessa perheessä kasvanut Järvinen jakaa kirjassaan myös omia kokemuksiaan.

– Vanhempieni vaatimukset olivat kohtuuttomia. Jouduin eristäytymään koko muusta maailmasta ja kavereista. Kuitenkin puhumattomuus, kaiken kieltäminen ja vastuun välttäminen ovat olleet minulle vaikeampia asioita kuin uskontoon liittyvät rajoitteet, Järvinen kertoo.

Usein ollaan humalapäissä tai sitten jumalapäissä.

Katriina Järvinen

Järvisen kirjassa on tarkoituksella otettu esille dramaattisia tarinoita. Haastateltavien perheissä ongelmien kirjo on valtava. Useissa ongelmaperheissä on taustalla alkoholiongelmia tai uskonnollista fanaattisuutta.

– Usein ollaan humalapäissä tai sitten jumalapäissä. En puhu mistä tahansa uskonnollisuudesta, vaan sellaisesta, joka vie vanhemman ajatukset kokonaan pois lapsesta.

Järvisen mukaan hankalimmissa tapauksissa perheen ongelmat ovat niin epämääräisiä, etteivät ne näy ulospäin. Perhe voi näyttäytyä ulkopuolisille onnellisena perheenä, mutta lapsi voi kokea ilmapiirin ahdistavana.

”Valtaa pitää käyttää oikein”

Kirjan esimerkkitapauksissa vanhemmat käyttävät valtaa väärin. Järvisen mukaan vallankäyttö kuuluu vanhemmuuteen, mutta vanhemman pitää osata käyttää valtaa viisaasti.

Vallan pitäisi tulla pikku hiljaa läpinäkyväksi.

Katriina Järvinen

– Vallan pitäisi tulla pikku hiljaa läpinäkyväksi lapsen ja vanhemman suhteessa. Viimeistään aikuistumisen myötä pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti perheen toimintatavoista ja säännöistä.

Osa Järvisen haastateltavista on katkaissut välit vanhempiinsa. Välien rikkoutumisesta syytetään yleensä aikuiseksi kasvanutta lasta, eikä väärin toiminutta vanhempaa. Järvisen mukaan lapsien kaltoin kohtelut, huostaanotot ja muut kauheudet tunnistaan yleisesti, mutta lapsen kasvaessa aikuiseksi vanhemmat saavat joukkoarmahduksen. Järvinen painottaa, että anteeksi antamisen ja pyytämisen merkitystä korostetaan liiaksi. Liian usein anteeksiannolla kuitataan lapsen kokemuksen ja kärsimykset.

– Kaltoin kohdellut ihmiset eivät ole kiinnostuneita anteeksi pyytämisestä. He haluavat, että väärin tehnyt vanhempi ottaisi vastuun teoistaan ja tunnustaisi lapsen kärsimykset. Lisäksi aikuiseksi kasvaneella lapsella pitäisi olla oikeus palata lapsuuteensa ja nuoruuteensa niin pitkään kuin hän itse haluaa.

Pitääkö "huonoista" vanhemmista huolehtia?

Viime aikoina on puhuttu paljon vanhusten hoidosta ja läheisten vastuusta hoitaa vanhuksia. Jos suhde vanhempiin on ollut lapsuudessa hyvä, halu auttaa vanhempiaan myöhemmin tulee luonnostaan. Jos taas välit ovat huonot tai kokonaan katkenneet, ikääntyvien vanhempien hoitaminen voit tuntua vääryydeltä.

Lapselle saattaa tulla sadistisia ajatuksia.

Katriina Järvinen

– Niissä tapauksissa, joissa vanhempi ei ole kunnioittanut omaa lastaan, voi olla jopa vaarallista velvoittaa aikuistunutta lasta hoitamaan vanhempaansa. Lapselle saattaa tulla sadistisia ajatuksia ja halu kostaa vanhemmilleen, Järvinen sanoo.

Välit voivat korjaantua aikuisena

Järvisen mukaan anteeksi antamisen lisäksi ihmisillä näyttää olevan tarve saattaa perheiden tarinat onnellisesti loppuun. Vaatimukset onnellisista lopuista puistattaa Järvistä.

– Ei ole olemassa Hollywood-elokuvien suosimia onnellisia loppuja. Tämä on vain elämää, Järvinen sanoo.

Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata omia tekojaan.

Katriina Järvinen

Vaikka tosielämän tarinat eivät aina pääty onnellisesti, vanhempien ja lasten ei pidä menettää toivoaan. Järvinen korostaa, että vaikeissakin tapauksissa välit vanhempiin voivat parantua aikuisiällä.

– Toivon itsekin kahden lapsen vanhempana, että vanhempi-lapsi-suhdetta olisi mahdollisuus korjata joka ikinen päivä. Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata omia tekojaan, Järvinen sanoo.