Nuoren katsojan arvosana Savonlinnan elokuvafestivaalilla: Täyden kympin luontoelokuva

Savonlinnan kesää jatkamaan perustettu luontoelokuvafestivaali järjestetään viidettä kertaa. Kahdessatoista esityksessä näytetään kaikkiaan kolmekymmentä eripituista elokuvaa. Yleisötoive on 1500 katsojaa

elokuvat
Savonlinnan luotoelokuvafestivaalia rakennetaan talkoilla.
Savonlinnan luotoelokuvafestivaalia rakennetaan talkoilla.Yle / Pekka Havukainen

Savonlinnan kansainvälistä luontoelokuvafestivaalia järjestämässä ei ole filmimoguleita, vaan joukko asiasta innostuneita nuoria ihmisiä. Juhlien johtokin työskentelee oman toimensa ohella.

– Meillä on elokuvafestivaalin kannatusyhdistys tässä taustalla, sitten me järjestetään tätä talkoovoimin. Meillä on kolmekymmentä talkoolaista, keiden kanssa järjestetään tätä viikonlopun tapahtumaa. Etelä-Savon kulttuurirahasto on rahoittanut meitä ja Taiteen edistämiskeskus, sen lisäksi Savonlinnan kaupunki. Sitten meillä on yritys- ja yhteistyökumppaneita Savonlinnassa, kertoo festivaalijohtaja Annakaisa Vänttinen.

Vaikka festivaalin elokuvat ovat keskenään hyvinkin erilaisia, rakennetaan enemmän tai vähemmän yhtenäistä kokonaisuutta.

– Tämän vuoden tematiikan voisi sanoa olevan perinnetietoisuudessa ja myös ihmisen ja luonnon suhteen tasapainottamisessa. Enemmän ehkä taaksepäin katsomisessa kuin eteenpäin katsomisessa, kertoo puolestaan taiteellinen johtaja Elli Toivoniemi.

Festivaalin maine alkaa jo kantaa

Elokuvia festivaalille hankitaan pitkällä jänteellä. Kaikkea ei esimerkiksi hinnan vuoksi saada ja joitain teoksia joutuu jonottamaan, mutta toisaalta festivaalin maine houkutteleekin tekijöitä.

– No, itse asiassa nyt halutaan jo tulla. Meille tehdään ihan festivaaliohjelmiston entryjä ja ehdotuksia. Katsotaan ne ja yritetään rakentaa mahdollisimman tasapainoinen kokonaisuus joka vuosi, Elli Toivoniemi sanoo.

Koululaisille elokuvia. luontoa ja historiaa

Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali alkoi perjantaiaamuna koululaisnäytännöillä. Kutsuttuina olivat kaikki Savonlinnan 1-3 luokkalaiset. Elokuvaretkeen kuuluivat myös käynnit Olavinlinnassa ja Maakuntamuseossa sekä laivayhtiön tarjoama risteily Saimaalla.

Kumpurannan koulun rehtorin, Arja Karttusen mukaan retki elokuvineen aloittaa mukavasti lukukauden ja myös sopii koulujen opetussuunnitelmaan. Ohjelmassa oli norppakaksosista kertova Juha Taskisen elokuva Arka ja Parka. Elokuva miellytti myös nuoria katsojia.

– Hyvä se oli, samanlainen kuin viime vuonna. Kerrottiin niistä kuuttikaksosista, jotka on täällä Savonlinnassa. Kymmenen arvoinen se oli, arvioi Aapo Ala-Kotila.

– No, oli se ihan mukava. Ne kuutit oli siinä ihan kivoja, kun ne oli niin pieniä. Siinä kerrotaan niistä pienistä kuuteista, niin se on ihan kivaa, vahvistaa myös Roosa Mustonen.

Eikä näin erilaisena koulupäivänä edes tullut läksyjä.