Kesätyöongelmista vähän yhteydenottoja

Kesätöihin liittyviä ongelmia on Lapissa tullut esiin aikaisempaa vähemmän. Yhteydenottojen vähäisyys ei kuitenkaan välttämättä kerro siitä, että ongelmia kesätöissä ei ole ollut.

kesätyö

Lapissa on tänä kesänä tullut vain harvakseltaan yhteydenottoja kesätyöongelmista. Esimerkiksi Palvelualojen ammattiliiton Lapin aluetoimitsija Marketta Tuisku kertoo, että kesätyöntekijöiltä yhteydenottoja on tullut yllättävän vähän. Kysymykset ovat koskeneet palkkausta, työtaukojen määrää ja työtodistuksia.

Myös liitto on ollut harvinaisen vähän yhteydessä työnantajiin tänä kesänä.

Niin ikään Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon on otettu aikaisempaa vähemmän yhteyttä.

PAM:in mukaan yhteydenottojen vähäisyys ei välttämättä kerro, että ongelmia kesätöissä ei ole ollut, vaan osa nuorista saattaa tyytyä esimerkiksi liian alhaiseen palkkaan.