1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Laakkoset ja Bromanit susirajalta superrikkaiden joukossa

Esko Seppäsen hiljattain julkaisema kirja Suomen rikkaista kertoo pohjoiskarjalaisille sen, minkä "juorukalenterit" ovat todistaneet jo vuosia. Maakunnan mahtisuvuista superrikkaiden joukossa ovat Laakkoset ja Bromanit.

Kuva: YLE / Arja Airaksinen

Eläköitynyt vasemmistopoliitikko ja kirjailija Esko Seppänen on sanoittanut uusiksi 1960-luvun lapsiin kuuluvan veisun "Laulu 20 perheestä".

Seppäsen uusin kirja Suomen rikkaat (Minerva Kustannus Oy 2014) on noin 400-sivuinen selvitys siitä, keitä ovat Suomen nykyrikkaat ja miten he ovat omaisuutensa hankkineet.

Herlinin, Wahlroosin, Fazerin, Rotenbergin, Erkon ja Ehrnroothin joukosta löytyy myös kaksi tuttua pohjoiskarjalaista sukunimeä: Laakkonen ja Broman.

Autot ja varaosat

Muun muassa autokauppoja, kiinteistöjä, metsiä ja kirjapainon omistava Laakkosten suku on kirjassa monessa mukana.

Yrjö, Mikko ja Hannu Laakkonen löytyvät esimerkiksi listalta, johon on koottu Suomen suurimmat nettotulojen saajat vuosina 1993-2012. Parinkymmenen vuoden aikana Mikko Laakkonen on tienannut käteen 57 miljoonaa ja Yrjö Laakkonen 48 miljoonaa euroa.

Reino Laakkosen perilliset ja Yrjö Laakkosen perhe ovat Suomen pörssirikkaiden 2014 joukossa. Ja tietenkin sukunimi Laakkonen löytyy verotettavien tulojen maan kärkilistalta pääsääntöisesti vuodesta 1994 lähtien. 

Seppänen täydentää suomalaisten superrikkaiden eliittiä myös Suomen arvokkaimpien perheyhtiöiden omistajaluettelolla, josta löytyvät Bromanin veljekset Eero ja Harri. VaraosaMaailman ja Motonetin omistava Broman Group on niin sanottu potentiaalinen pörssiyhtiö, jonka käypä arvo on 200 miljoonaa euroa.

Kirjan johtopäätös on, että Suomesta löytyy noin 300 superrikasta, joilla on tai jotka ovat perimässä sijoitusvarallisuutta vähintään 22 miljoonan euron arvosta, ja että kaikki nämä miljonäärit ovat pääomatulojen saajia.

Maat ja mannut

Esko Seppäsen kirjan mukaan Laakkoset ovat kiistatta myös Suomen maa-aatelia.

Suomen suurin maatila eli Ruotsin kuninkaan 1500-luvulla Tottin sotilassuvulle läänittämä Kytäjä on ollut jo vuosia Laakkosen suvun omistuksessa. Kauppa sisälsi kartanon ja 4 000 hehtaaria maata Hyvinkäältä.  

Maamme suurimpien maatilojen kärkipäästä löytyy tohmajärveläinen yritys. Rauman perheen Raumas Oy:llä on peltoa 445 hehtaaria, jolla sijoitutaan listalla viidenneksi.