Parihierontaa ja jouluvalmisteluja – erikoisuudet vetävät kansalaisopistoon

Kansalaisopistojen ilmoittautumiset ovat ruuhkautuneet syyskauden alkaessa. Suosituimmat kurssit täyttyvät viidessä minuutissa. Erityisesti harrastajia kiinnostavat liikunnalliset kurssit, mutta myös erikoisuuksille riittää kysyntää. Esimerkiksi Porissa hierotaan pareittain, tehdään alusasuja ja valmistellaan joulua.

Kotimaa
Mies tekee lihaskalvomanipulaatiota eli käsittelee jalassa olevaa lihaskalvoa kyynärpäällään.
Raila Paavola / Yle

Ensimmäiset Porin seudun kansalaisopiston kurssit täyttyivät tänään muutamassa minuutissa ilmoittautumisen alettua. Rehtori Jari Kaasisen mukaan kysyntä kohtaa tarjonnan yleensä hyvin, mutta kaikille innokkaille ei paikkoja pystytä lupaamaan. Esteeksi nousevat usein tilakysymykset. Esimerkiksi vedessä harrastettavan Aqua Zumban tarjontaa ei ole mahdollista kasvattaa.

– Emme saa uimahallista enempää vuoroja, Kaasinen kertoo.

Valmiina kokeilemaan uutta

Rehtori Jari Kaasisen mukaan erityisesti liikunnalliset uutuudet vetävät hyvin harrastajia. Kansalaisopisto onkin aina valmis kokeilemaan uusia asioita.

– Yritämme satsata ihmisten hyvinvointiin. Meillä on muun muassa kansanparannukseen liittyvää tarjontaa ja nyt tätä parihierontaa, joka kieltämättä osui omaankin silmääni, kun kursseja suunnittelimme. Pysymme silti laatutietoisina ja kaikkiin hullutuksiin emme lähde mukaan, Kaasinen kertoo.

Yli kaksikymmentä joulukurssia

Kansalaisopistot joutuvat valikoimaan kurssinsa tiukassa taloustilanteessa entistä tarkemmin. Valikoimista löytyy edelleen perinteisiä tietotekniikka-, kieli- ja käsityökursseja, mutta esimerkiksi Porissa tarjolla on yli kaksikymmentä jouluun liittyvää kurssia.

– Haluamme olla mukana ihmisiä kiinnostavissa asioissa, rehtori Jari Kaasinen kertoo.