Venäläisten ruokaostokset Kainuussa aavistuksen isompia kuin ennen pakotteita

Venäläisasiakkaiden ostokset painottuvat elintarvikkeisiin. Vartiuksen rajanylityspaikalla elintarvikevienti on ollut matkustajien varassa ennenkin, joten suuria muutoksia ei ole tapahtunut.

Kansainväliset pakotteet
Ihminen pakkaa ruokia kassiin kaupan kassalla.
Juha Korhonen / Yle

Venäläisiä asiakkaita on näkynyt Venäjä-pakotteiden aikaan viikonloppuisin enemmän Kajaanissa.

– Tavallisesti tähän vuodenaikaan ei erityisiä hyppyjä asiakasmäärässä ole. Mitään vapaapäiviä tai lomia ei ole venäläisillä nyt ollut, mikä selittäisi asiakasmäärän nousun. Näyttää siltä, että kasvava myynti ja asiakasmäärä liittyvät näihin pakoteasioihin, sanoo Kajaanin Prisman johtaja Pasi Piirainen.

Asiakasmäärän nousu näkyy tax-free-myynnin kasvamisena.

– Tax-free-myynnissä on ollut muutama kuukausi miinusmerkkistä. Jos se on nyt kääntymässä plussalle, niin kyllä se viittaa, että se liittyy ihan puhtaasti tähän pakoteasiaan. Venäläisten asiakkaiden ostot painottuvat nyt tuohon elintarvikepuoleen, mutta toki siinä myös ostetaan samalla jotakin muuta käyttötavaraa.

Rajanylittäjien määrässä on tehty myös noususuuntainen havainto.

– Viikonlopun liikenne oli ollut pikkuisen vilkkaampaa kuin aiempina viikonloppuina, sanoo Vartiuksen tullin päällikkö Atle Matilainen.

Kainuusta ei ole elintarvikevientiä

Venäjän mahdollisilla uusilla pakotteilla ei ole Kainuuseen vaikutuksia, koska varsinaista teollisuuden elintarvikevientiä ei ole Kainuun korkeudella ollutkaan.

Matkatavaroissa vietävien elintarvikkeiden viennin lisäyskin on enemmän kaakkoisrajan touhuja, sanoo Vartiuksen tullin päällikkö Atle Matilainen. Matkustajaviennin kokonaisviennin määrä on kuitenkin Kainuussakin nousussa.

Viikonlopun liikenne oli ollut pikkuisen vilkkaampaa kuin aiempina viikonloppuina.

Atle Matilainen

– Ainoa paikka, jossa elintarvikkeiden vienti voi näkyä, on matkustajien henkilökohtaisissa matkatavaroissa tapahtuva vienti. Siinä nähtävissä oleva nousu on hienoista, jopa marginaalista.

Pienet nousut johtuvat siitä, että suomalaiselintarvikkeiden tarjonta Kostamuksessa on ollut varsin rajoitetettua.

– Eli se on ollut jo ennen pakotteita hyvin pitkälle matkustajien varassa. Kaakkoisrajalla tilanne on aivan toinen, siellä elintarvikevienti on ollut huomattavaa. Kainuu on vähän eri paikka.