Professori: "Hyvän poliitikon vaatimukset ovat koventuneet"

Kokoomusministerin möläytys pienituloisista kertoo yhteiskuntapolitiikan professorin mielestä ammattitaidottomuudesta, huolimattomuudesta ja tietämättömyydestä. Poliitikkojen vieraantumista arjesta on vaikea arvioida.

Kotimaa
Eduskunta.
Yle

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) kommentit pienituloisista ovat herättäneet voimakasta keskustelua ministerin tietämättömyydestä ja poliitikkojen vieraantumisesta tavallisten ihmisten arjesta.

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Eeva Jokisen mukaan kohu osoittaa, että poliitikkojen sanomisiin tartutaan herkästi ja kaikkeen puututaan. Poliitikot eivät saa olla tietämättömiä.

– Ammattitaitovaatimukset ovat koventuneet. Ei voi julkisesti sanoa sellaista, mitä ennen vanhaan saattoi sanoa. Silloin lehdistö muokkasi poliitikkojen möläytyksiä riippuen siitä, kuinka hyvät ja läheiset suhteet mediaan oli. Nykyään ei ole enää suojassa sellaiselta, toteaa Jokinen.

Ei voi julkisesti sanoa sellaista, mitä ennen vanhaan saattoi sanoa.

Eeva Jokinen

Jokisen mielestä eri poliitikot saattavat kuitenkin asettua erilaiseen asemaan siinä, että millaisessa valossa heidän möläytyksiään tarkastellaan.

– Esimerkiksi pääministeri Alexander Stubbillla (kok.) näyttää olevan paljon korkeampi kynnys möläytyksille. Siis häneltä siedetään kaikennäköistä, tarkentaa Jokinen.

Poliitikkojen tiedettävä paljon

Jokinen arvioi, että Rädyn lausuntoa ei voi tulkita muuta kuin tietämättömyytenä ja ammattitaidottomuutena. Hänen mukaansa poliitikkojen pitäisi tänä päivänä tietää todella paljon. Hyvän poliitikon vaatimukset ovat tällä hetkellä kovia.

– Jos haluaa olla hyvä poliitikko ja oikeasti menestyä, niin on oltava pirun hyvä. Täytyy olla ahkera ja on myös oltava paljon hyviä neuvonantajia. Heiltä on osattava kysyä ja kuunnella, vaikka ohjeet kuulostaisivat omituisilta, pohtii Jokinen.

Sosiaalinen media synnyttää nykypäivänä tämän tästä kohuja, jotka tulevat ja menevät muutamassa päivässä. Jokisen mukaan se tekee poliitikkojen työstä sekä helpompaa että vaikeampaa. Möläytyksiä ei aina kannata lähteä jälkikäteen oikomaan.

– Nykyisin syntyy tällaisia aiheellisia tai aiheettomia some-kohuja, jotka saattavat pyöriä muutaman päivän hirveillä kierroksilla ja sitten niitä ei enää kukaan muista. Tämä oli kuitenkin sen verran paha juttu, että oli hyvä, että siitä nousi tällainen keskustelu. Onhan mahdollista, että on muitakin korkeassa päättävässä asemassa olevia ihmisiä, jotka ovat yhtä tietämättömiä normikansalaisten tulotasosta, naurahtaa Jokinen.

Poliitikon rooli on muuta kuin elää tavallisen ihmisen arkea

Professori hiljenee, kun häneltä kysyy, ovatko poliitikot vieraantuneita tavallisten ihmisten arjesta.

– Sitä ei varmaan tiedä kukaan. Mitä se nyt sitten on se tavallisten ihmisten arki ja millä tavoin siitä voi vieraantua ja ovatko poliitikot koskaan olleet ikään kuin lähempänä sitä tavallisten ihmisten arkea? kysyy Jokinen.

Hän muistuttaa, että poliitikon roolin on oltava jotain muuta kuin elää tavallisen ihmisen arkea.

– Eihän siinä olisi mitään järkeä, jos poliitikoilla ei olisi mitään muuta asemaa. Heille on se valta annettu, sanoo Jokinen.

Hän viittaa vielä poliitikkojen tietämättömyyteen sekä vaatimuksiin ja myöntää, että inhimillisesti ajatellen poliitikkojen vaatimustaso alkaa olla ylärajoilla.

– On vaikea sanoa, että mitä asialle voisi tehdä. Kysymys kuuluu, että pitäisikö koko politiikkaprosessille tehdä jotain eikä vain pelkästään vaatia, että yksittäiset ihmiset handlaisivat asiat, pähkäilee Jokinen.

Sosiaali-ja terveysministeri Laura Räty (kok.) kysyi viikonloppunaVerkkouutisissa (siirryt toiseen palveluun), ettäVerkkouutisissa (siirryt toiseen palveluun)"kuinka moni suomalainen tienaa alle 2 100 euroa".