Isisin murhaaman amerikkalaistoimittajan koskettava viesti perheelleen: Onnelliset muistot auttavat minua

James Foley ei pystynyt kirjoittamaan perheelleen kirjettä, joten hän pyysi vapauteen päässyttä toista vankia toimittamaan viestin perille. Viestissä Foley kertoo saavansa lämpimistä muistoista voimaa kestää vankeusaika.

Ulkomaat
Päiväämätön arkistokuva yhdysvaltalaistoimittaja James Foleysta.
Päiväämätön arkistokuva yhdysvaltalaistoimittaja James Foleysta. Foleyn työnantaja Global Post julkaisi valokuvan tammikuussa 2013.Nicole Tung / Courtesy of Global

Ääri-islamilaisen Isis-järjestön murhaaman yhdysvaltalaisen James Foleyn perhe on julkaissut tämän vankeusaikana lähettämän kirjeen Facebookissa (siirryt toiseen palveluun). Marraskuussa 2012 Syyriassa siepattu Foley ei pystynyt kirjoittamaan perheelleen kirjettä, joten hän pyysi vapauteen päässyttä vankitoveriaan painamaan viestin mieleensä.

Kirjeessään Foley muistelee onnellisia lapsuusmuistojaan ja kertoo arjestaan ääri-islamistien vankina.

– Muistelen kuinka kävin isän kanssa ostoskeskuksessa ja äidin kanssa todella pitkällä pyöräretkellä. Monien onnellisten perhehetkien muistojen avulla pääsen pois tästä vankilasta. Ajatukset perheestä ja ystävistä vievät minut pois ja onnellisuus täyttää sydämeni, Foley viestitti perheelleen.

– Tiedän teidän ajattelevan minua ja rukoilevan puolestani. Tunnen läsnäolonne rukoillessani. Silloin tuntuu kuin pystyisin koskemaan teihin.

Foley kertoi saavansa paljon lohtua myös siitä, ettei ole ainoa vankina oleva, vaan sellissä on 17 muutakin.

– Olemme käyneet loputtomia keskusteluja elokuvista, nippelitiedoista, urheilusta. Olemme pelanneet pelejä, jotka olemme tehneet sellistä löytämistämme roskista, Foley kuvailee arkeaan vankeudessa.

– Minulla on ollut hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Olemme kiitollisia aina, kun joku meistä vapautetaan, mutta kaipaamme tietysti jokainen omaa vapautustamme. Yritämme rohkaista ja tukea toisiamme.

Koskettavassa viestissään Foley lähettää terveisiä useille perheenjäsenilleen. Hän muun muassa kertoo rukoilevansa, että pääsisi osallistumaan siskonsa häihin ja toivoo isoäitinsä muistavan ottaa lääkkeensä, käyvän kävelylenkeillä ja jatkavan tanssimista.

– Pysykää vahvana, sillä tarvitsen teidän apuanne saadakseni elämäni taas raiteilleen, Foley päättää viestinsä toiveikkaana siitä, että pääsee vielä joskus vapaaksi.

Toive jäi toteutumatta. Isis julkaisi viime viikolla internetissä videon, jossa sen taistelija mestaa Foleyn.

Foleyn kohtalosta huolimatta ylivoimainen enemmistö yhdysvaltalaisista ei ole tuoreen mielipidetiedustelun mukaan halukas maksamaan lunnaita vangeiksi otetuista maan kansalaisista. 62 prosenttia vastaajista tukee Yhdysvaltain johdon kantaa kieltäytyä lunnaiden maksamisesta. Vain 21 prosenttia 4 685 mielipidekyselyyn vastanneesta on eri mieltä.

Lähteet: Reuters