Kuusi pohjoiskarjalaista freestylemelonnan EM-kisoissa Bratislavan kuohuissa

Suomen freestylemelonnan maajoukkue on valmis aloittamaan EM-kilpailut Slovakiassa. Kisat käydään maan pääkaupungissa Bratislavassa 26.-30. elokuuta. Suomen edustusjoukkueen yhdeksästä melojasta kuusi on Pohjois-Karjalasta.

urheilu
Harri Myllysen kisasuoritus.
Suomen maajoukkue

Pohjois-Karjalasta on vahva edustustus tiistaina alkavissa freestylemelonnan Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Slovakian Bratislavassa pidettäviin kisoihin on Suomesta valittu yhdeksän kilpailijaa, joista kuusi on Pohjois-Karjalasta.

Kontiolahden Kanoottisisseistä mukana ovat Miika, Tuomas ja Jonna Kuronen sekä Paula Varonen. Harri Myllynen edustaa Lieksan Melojia ja Vilma Karttunen Joensuun Kauhojia.

Lisäksi maajoukkueeseen kuuluvat Jenni Vänskä Kallan Melojista, Vili Volotinen Melanvilauttajista ja Visa rahkola Tuus-melojista.

Urheilijat ovat tutustuneet kiilpailukosken kuohuihin ja kaupunkiin viime perjantaista saakka. Kisat kestävät lauantaihin saakka.

Blogissaan he muun muassa kertovat, mitä tapahtuu Bratislavassa, jos VW Poloon ahtautuu lähikauppamatkalle kuusi ihmistä tai auton pysäköi väärin kaupungin keskustassa.