Oma meri tutuksi Putaan seiskaluokkalaisille

Torniolaisia nuoria opastettiin tiistaina Perämeren saloihin. Ainutlaatuista eliöstöä ja kasvillisuutta havainnollistettiin akvaariolla ja pohjanäytteillä.

Perämeri
Metsähallituksen meribiologi Essi Keskinen esittelee Perämeren meriluontoa Tornion Putaan koulun seiskaluokkalaisille.
Antti Heikinmatti / Yle

Tornion Putaan koulun seiskaluokkalaiset tutustuivat tiistaina Perämeren elämään. Päivä tarjosi oppilaille täsmätietoa omasta elinympäristöstä, sillä pohjoisella merialueella on omat omaispiirteensä, joita ei oppikirjoista löydy.

– Minusta on tärkeää näyttää lapsille, mitä tässä heidän meressään on. Aika usein biologian kirjoissa on asiaa rakkoleväniityistä ja sinisimpukkapedeistä. Ei niitä ole täällä. Perämeren luonto on ihan erilainen, kertoo meribiologi Essi Keskinen.

"On hyvä tuntea omaa ympäristöä"

Perinteisen tietoiskun lisäksi Metsähallituksen väki sukelsi Möljänrannan pohjakasvillisuutta oppilaiden tutkittavaksi.

Varsinkin akvaarioon rakennettu minimalli Perämeren ympäristöstä kiinnosti nuoria. Akvaarioon oli tuotu muun muassa kilkki-äyriäisiä.

Putaan koulun seiskaluokkalainen Fanni Kajanne on tyytyväinen päivän antiin.

– Tämä on ollut mukava päivä ja on kerrottu mielenkiintoisia asioita. Meribiologin ammatti ei kiinnosta niin paljon, että haluaisin siihen ammattiin, mutta on hyvä tuntea omaa lähiympäristöä.