Poliisi lopetti Juuan karhun jäljestyksen

Poliisi on lopettanut Juuassa laillisen karhunmetsästyksen yhteydessä ammutun karhun jäljestyksen ja tapauksen tutkinnan. Todennäköisesti karhu ei ole vahingoittunut tai sitten se on haavoittunut lievästi.

Kotimaa

Poliisi on lopettanut haavoittuneeksi epäillyn karhun etsinnät ja tapauksen tutkinnan Juuassa.

Karhua oli ammuttu maanantaina kerran laillisen metsästyksen yhteydessä. Paikka sijaitsee Polvelan ja Petrovaaran maisemissa. Karhuseurue oli ilmoittanut poliisille asiasta ja ryhtynyt asianmukaisiin toimiin haavakkokarhun lopettamiseksi.

Poliisi kävi tiistaina ampumapaikalla toteamassa, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Paikalta ei löytynyt karhun verta eikä karvoja. Verta ei löytynyt myöskään karhun jäljiltä noin 10 kilometrin matkalta. Karhua on yritetty jäljittää usean koiran avulla - onnistumatta.

Juuan ja Polvijärven alueen karhunmetsästys keskitetään lähipäivinä kyseisen karhun jahtaamiseen.

Alustavien tietojen ja havaintojen perusteella näyttää siltä, että karhu ei ole vahingoittunut tai sitten se on haavoittunut lievästi.

Poliisin mukaan karhusta ei tiettävästi ole vaaraa sivullisille.