Pohjois-Korea ryöpyttää Yhdysvaltoja mustan nuoren ampumisen vuoksi: Ihmisoikeuksien hautausmaa

Suljetun kommunistidiktatuurin mukaan Yhdysvaltain pitäisi mielenosoitusten tukahduttamisen sijaan tunnustaa tosiasiat ja taata todelliset ihmisoikeudet.

Ulkomaat

Pohjois-Korea arvostelee Yhdysvaltoja kovin sanoin Fergusonin kaupungin tapahtumien vuoksi. Valkoihoinen poliisi ampui mustaihoisen aseettoman 18-vuotiaan nuorukaisen Missourissa sijaitsevassa kaupungissa runsaat kaksi viikkoa sitten. Tämä käynnisti välillä mellakoinniksi ja ryöstelyksi muuttuneet mielenosoitukset.

Pohjois-Korean ulkoministeriön tiedottajan mukaan USA on "ihmisoikeuksien hautausmaa", jossa ihmiset joutuvat syrjinnän ja nöyryytyksen kohteiksi rotunsa vuoksi. Suljetun kommunistidiktatuurin mukaan Yhdysvaltain pitäisi mielenosoitusten tukahduttamisen sijaan tunnustaa tosiasiat ja taata todelliset ihmisoikeudet.

– Yhdysvaltain olisi syytä huolehtia omista asioistaan sen sijaan, että se puuttuu muiden maiden sisäisiin asioihin, Pohjois-Korean ulkoministeriö viestittää.

Pohjois-Korean lisäksi myös ainakin Egypti, Kiina, Venäjä ja Iran ovat käyttäneet tilaisuuden hyväksi ja arvostelleet Yhdysvaltoja, joka yleensä opastaa muita maita.

Tiedot nuorukaisen ampumiseen johtaneista tapahtumista ovat ristiriitaisia. Viranomaisten mukaan poliisi pysäytti keskellä katua kävelleen Michael Brownin ja ampui nuorukaisen tämän hyökättyä poliisin kimppuun. Joidenkin silminnäkijähavaintojen mukaan poliisi avasi tulen, kun Brown oli nostanut kätensä ylös antautumisen merkiksi.

Lähteet: AFP