1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tylsän tittelin takana mielenkiintoinen työ – ympäristönsuojelusihteeri mukana ratsioissa ja naapuririidoissa

Ympäristönsuojelusihteeri tarvitsee työssään esimerkiksi kemian osaamista ja salapoliisityön alkeita. Yleisesti toimistotyöksi mielletyssä ammatissa tehdään ratsioita ja pyritään välttämään sotkeentumista naapureiden riitoihin.

Antti Suontama.
Kontiolahden kunnan ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama kertoo, että hänen työ on monipuolista. Esimerkiksi kesäisin 80 prosenttia työajasta kuluu maastossa.
Antti Suontama.
Kontiolahden kunnan ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama kertoo, että hänen työ on monipuolista. Esimerkiksi kesäisin 80 prosenttia työajasta kuluu maastossa.

Toisinaan mielenkiintoiset työt on verhottu tylsillä ammattititteleillä. Yleinen luulo esimerkiksi on, että ympäristönsuojelusihteeri pöyrittää papereita kunnanvirastossa. Eikä se nouse nuorten haaveammattien joukkoon.

Totuus on kuitenkin se, että kesäaikaan ympäristönsuojelusihteerin töistä jopa 80 prosenttia tehdään ulkona. Virkamies tekee 1-3 tarkastusta viikossa ympäristössä, ihmisten piha-alueilla ja teollisuuslaitoksissa.

– Osa tarkastuksista on suunnitelmallisia. Hyvin usein tarkastus tulee yllättäen. Esimerkiksi ilmoitetaan naapurin ympäristöhaitasta, Kontiolahden kunnan ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama kertoo.

Kun ilmoitus tehdään naapurista, ensin pitää tutkia taustoja. Ilmoituksen takana voivat hyvinkin olla esimerkiksi vanhat riidat.

– Usein saattaa olla, että naapurien välisessä kiistatilanteissa haetaan viranomaista lyömäaseeksi, jolla pyritään niittaamaan se naapuri oikein kunnolla, Suontama tietää.

Niin sanottujen ratsioiden takia ympäristönsuojelusihteeri ei ole aina odotettu vieras. Epämukavia tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset, kun ratsia joudutaan tekemään yritykseen, joka työllistää useita ihmisiä. Jos yritykselle annetaan määräyksiä siitä, miten ympäristöasiat pitäisi hoitaa, saattavat ne yrityksen omistajien mielestä tuntua epäoikeudenmukaisilta.

Joskus yrittäjät ottavat yhteyttä kaupungin johtoon ja poliitikkoihin ja valittavat annetuista määräyksistä, mikä luo paineita virkamiehelle.

Lempimistä soramontulla ja pappi hämärähommissa

Paljon liikkuva virkamies myös näkee ja kuulee kaikenlaista. Joskus silmät on myös ummistettu.

Pappi työnsi Tielaitoksen roska-astiaan jätesäkeittäin jätettä.

Antti Suontama

– Kerran menin hyvin syrjäiselle soramontulle ja sinne meni myös auton jäljet. Ajattelin, että joku on vienyt sinne romua. Mä ajoin sinne syrjäisen soramontun perälle niin siellä oli kaksi henkilöautoa vierekkäin. Toinen oli farmariauto ja se keinahteli tasaiseen tahtiin.

– Sieltä nousi pörröinen naisen pää. Yht'äkkiä peitto heilahti niitten ihmisten päälle ja auton ovet meni kiinni. No minähän hoksasin, että siellähän taitaa olla lempiminen menossa.

– Kerran sattui tapaus, että olimme entisen esimieheni kanssa menossa Joensuuhun palaveriin ja oli kiire. Näimme, kun paikallinen pappi työnsi Tielaitoksen roska-astiaan jätesäkeittäin jätettä. Sanoin pomolle, että nyt mennään sanomaan sille, että mitä se tuolla lailla tekee. Pomo sanoi, että paina kaasua, nyt on kiire.

– Ehkä esimies halusi välttää kiperän tilanteen ja mentiin palaveriin eikä asiasta kummemmin puhuttu, Suontama kertoo hymyillen.