Sotapojan sotemuistelut: intissä pääsi ainakin lekuriin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL tekee parhaillaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämislain vaikutusten ennakkoarviota. Tätä jännitysnäytelmää seuratessaan Yle Pohjois-Karjalan päällikkö Jyrki Utriainen intoutui muistelemaan inttiaikaisia terveyspalveluja.

Kotimaa
Jyrki Utriainen.

Suorittaessani varusmiespalvelusta 80-luvun puolivälin hujakoilla ei intissä paljon kiistelty tai ylipäänsä puhuttu sote-uudistuksesta. Eipä ollut tarvettakaan.

Varuskunnissa oli oma lääkäri ja sairaanhoitajat, jotka hoitelivat pikku vaivat sujuvasti ja sukkelaan. Ja Tilkan keskussotilassairaalassa hoidettiin vaativammat tapaukset.

Mikään ei ole kuitenkaan ikuista. Puolustusvoimien uudistusten myötä valtiolippu laskettiin Tilkan salosta vuonna 2005. Ja erikoissairaanhoito ulkoistettiin.

Nyttemmin entisessä sairaalassa on muun muassa hoidettu vanhuksia. Yksityisesti.

Ja siinä Tilkan liepeillä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tehtäneenkö juuri Tilkan suunnalla parhaillaan sote-järjestämislain ennakkoarviota? Peilaavatkohan tulevaa sotea ja lakia intin terveydenhuoltosysteemiin ja sen muutoksiin entisen sairaalan innoittamana funkismiljöössä?

Ukkovarpaan kynsi vihoitteli marssien jäljiltä, ja taisipa sen lihaisa ympärys vähän märkiäkin.

En tiedä. Mutta tiedän ja muistan, että Jämsän Hallissa Ilmavoimien teknisessä koulussa kävi alokasaikana näin.

Ukkovarpaan kynsi vihoitteli marssien jäljiltä, ja taisipa sen lihaisa ympärys vähän märkiäkin. Ei muuta kun otille siis.

Lääkäri, jonka sotilasarvoa en muista, oli hieman sellainen hullunkurisen ja hassun professorin oloinen: päälaki ihan kalju, tukkaa sivustoilla ja takana, paksuhkot silmälasit, virne suupielessä.

Varpaan kynsi tuli kavennettua, ja tikkejäkin siihen tökiteltiin. Herrasta ei siltä osin jäänyt mieleeni muuta, kuin että persoonasta oli kysymys.

Teknisen koulun opettaja kertoi tarinan elävästä elämästä. Hän oli mennyt valittamaan oikeata korvaansa kyseiselle lääkärille, kun siinä oli ollut kipuja jo pidemmän aikaa. Lääkäri oli käskenyt istua tuoliin.

Istuuduttuaan opettaja oli ihmetellyt, kun lekuri tuli hänen vasemmalle puolelleen ja tiiraili siinä intensiivisesti puolen metrin päässä hänen korvaansa. Kun tätä tiirailua kesti aikansa, opettaja huomautti, että se on siis oikea korva, joka on kipeä. Ei vasen. Lääkäri suoristautui ja totesi:

– Kyllä kyllä, minä vaan katselin, näkyykö täältä läpi.

Hallista tieni vei apumekaanikkona ja alikersanttina Kuopion Rissalaan. Kuinka ollakaan, tämä samainen varvas alkoi vaivata uudestaan ja pahemmin. Kun kerroin lentokoneeni mekaanikoille, että olen menossa varuskunnan lekurille, he kauhistuivat.

– Et kai sie sinne ole menossa? Sinne ei voi viijä etes omaa hevosta!

Heh heh, armeijahuumoria, ajattelin.

Kun lääkäri kiskaisi sakset ukkovarpaan lihaan, se ei ollut puutunut laisinkaan.

Siinä vastaanotolla sitten tapasin tämän mainitun konitohtorin.

Kaikki sujui mukavasti. Hän teki diagnoosin: kynnen juurta on jäänyt aiemmin tuonne ihon sisään, ja se pyrkii kasvamaan varpaan kyljestä ulos. Se pitää poistaa sieltä. Sairaanhoitaja valmisteli operaatiota lekurin laitellessa puudutusaineet kuntoon. Sitten piikki varpaaseen, ja odottelemaan.

Kun lääkäri kiskaisi sakset ukkovarpaan lihaan, se ei ollut puutunut laisinkaan. Sitä siinä yhdessäkin ihmettelimme. Sairaanhoitajakin ihan säikähti. Ei kun uusi yritys ja piikkiä useampaan kohtaan. Odotus, ja ei kun varpaan kimppuun.

Ja sama homma: varvas ei ole puutunut laisinkaan. Kenkku juttu. Siitä jo lekurikin hieman hermostui, imutteli uuden satsin puudutusainetta piikkiin, veteli sillä reippain ottein pitkin ja poikin ukkovarvastani. Kun kurkkasin, niin näytti siltä, että varvas oli paljosta nesteestä melkoisen turvoksissa. Kuin tennispallo, muistan miettineeni.

Tämän jälkeen lekuri totesi, että nyt se on puutunut ja kiskaisi sakset lihaan, kaivoi kynnen juuren pois. Elävästi on jäänyt mieleeni sairaanhoitajan ilme, kun hän tajusi minun ilmeestäni, että – niin – varvas ei ollut edelleenkään laisinkaan puutunut.

Nyt ymmärsin mekaanikkojen varoitukset. Varvas tuli kuitenkin tämän ihmiskokeen jäljiltä kuntoon.

Ei kaksi ilman kolmatta – sattuipa vielä Oulunsalossa.

Olimme leirillä, ja MIG 21 bis -hävittäjät lensivät taivaalla ja ampuivat harjoitusmaaliin. Nuori luutnantti lähti hieman liian kovilla tehoilla platalta. En ennättänyt alta pois, ja takaraivooni lensi suihkuvirran mukana metalliluukku, jonka olin juuri hetki sitten poistanut koneen ilmanottoaukon suulta ennen kun annoin lentäjälle lähtömerkin.

Oletteko aivan varma? Sormeni on jo aivoissa.

Tie vei siitä puolihölmönä Ouluun sotilassairaalaan, ja siellä sitten paikkailtavaksi. Vanhempi lääkärismies oli hyvin sotilaallinen ja puhui jämäkästi. Hän jututti minua ja nauratteli siinä sivussa hoitajia. Sitten hän puudutteli takaraivoni, jotta pääsee tikkaamaan.

Tällä kertaa puudutus toimikin. Lääkäri kuitenkin varmisti asian sotilaallisen leikkisästi. Hän tökki haavan suuta sormellaan ja sanoi:

– Onko tämä puutunut?

Vastasin, että kyllä on. Tökkiminen jatkui.

– Oletteko aivan varma? Sormeni on jo aivoissa.

THL kasaa siis parhaillaan uuden sotelainennakkoarviota (siirryt toiseen palveluun). Sen pitäisi olla valmis 16. syyskuuta. Sitten taas väännetään, kuka järjestää, missä järjestetään, ostetaanko yksityiseltä ja kuka maksaa.

En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella? Mutta intissä pääsi ainakin lääkäriin – sotilaallisen komeasti.