IMF:n Lagardea syytetään toimivaltansa ylittämisestä

Ranskan entistä valtiovarainministeriä Christine Lagardea vastaan on nostettu syytteet vallan väärinkäytössä. Lagarde ei aio jättää tehtäväänsä IMF:n pääjohtajana.

talous

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajaa Christine Lagardea syytetään toimivaltansa ylittämisestä hänen toimiessaan Ranskan valtiovarainministerinä vuonna 2008. Lagarde sanoo, ettei hän aio erota tehtävästään syytteiden vuoksi.

Lagarde on virallisesti asetettu epäilynalaiseksi, mikä Ranskan oikeusjärjestelmässä voidaan katsoa vastaavan syytteitä. Epäilyksenalaiseksi asettaminen ei kuitenkaan aina johda oikeudenkäyntiin.

Lagarde ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun hän oli ollut neljännen kerran pariisilaisen tuomioistuimen kuultavana.

Tuomioistuin pyrkii selvittämään Lagarden roolia tapauksessa, jossa miljonääri Bernard Tapielle maksettiin Ranskan valtion kassasta 400 miljoonaa euroa korvauksia 2008. Lagarde siunasi valtio-omisteisen Credit Lyonnais -pankin ja Adidas-miljonäärin sovinnon kiistassa, joka oli jatkunut Adidaksen myynnistä vuodesta 1993 saakka.

Tapie oli tuolloisen presidentin Nicolas Sarkozyn ystävä. Syyttäjien mukaan Sarkozy puolestaan sai vastalahjaksi Tapien tuen 2007 presidentinvaaleissa.

Lagarde on kiistänyt toimineensa väärin.

Lähteet: AFP, Reuters