Sade pysäytti jättifestaripuiston nurmen asentamisen Hämeenlinnassa

Kantolan tapahtumapuiston rakentaminen Hämeenlinnassa on aikataulussaan. Töitä on tehty nyt reilun kuukauden ajan. Viime päivien sateet ovat kuitenkin keskeyttäneet jättimäisen yleisöareenan siirtonurmen asentamisen. Siitä huolimatta festarialue luvataan valmiiksi ensi vuonna toukokuun loppuun mennessä.

Kotimaa
Kantolan tapahtumapuiston siirtonurmityömaa
Timo Leponiemi / Yle

Kantolan tapahtumapuiston rakennustyöt alkoivat reilu kuukausi sitten, heinäkuun lopulla. Alkuvaiheessa työmaa oli niin kuiva, että sitä jouduttiin jo parikin kertaa kastelemaan pölyämisen estämiseksi. Viime viikkoina luonto on pitänyt huolen siitä, että maa ole päässyt pölyämään.

– Sateiden vuoksi siirtonurmen asennustyöt on jouduttu keskeyttämään. Nyt odotellaan, että maa hieman kuivuu, että työtä päästään jatkamaan, toteaa rakennuttajapäällikkö Teemu Haaja Linnan Kehitys Oy:stä.

Pieni katko ei kuitenkaan uhkaa rakennustöiden aikataulua, elleivät sateet jatku viikkotolkulla. Nurmialueen pitäisi olla valmiina lokakuun alkuun mennessä. Viimeistelytöitä tehdään vielä keväällä.

Koko alueelta kuoritaan pois lievästi saastunutta maata 50-60 senttiä. Siitä rakennetaan täyttömäki, jonka päälle tuodaan puhdasta maata. Myös niille alueille, joilta maa on poistettu, tuodaan puhdasta maata. Kaikkein saastunein maa viedään käsiteltäväksi muualle.

Pieniä yllätyksiä tulee aina 

Rakennustöiden aikana esiin on tullut pieniä yllätyksiä.

– Tältä alueelta on löytynyt huomattava määrä vanhaa betonirakennetta. Siitä ei suunnitteluvaiheessa ollut tietoa. Ne on sieltä esiin kaivettu ja asianmukaisesti käsitelty.

Rakennustyöt ovat kaikkineen edenneet suunnitellulla tavalla.

– Yli puolet poiskaivettavista maa-aineksista on kaivettu pois ja noin kolmasosa tänne tulevista puhtaista maa-aineksista on ajettu paikalleen. Sen jälkeen työt etenevät uusien pintarakenteiden tekemisellä.

"Me ehdimme juhannukseksi, Madonnasta emme tiedä vielä"

Työmaapäällikkö Markku Aronen Destialta lupaa, että työt ovat valmiita ensi vuoden toukokuun 25. päivänä. Destian mittakaavassa Kantolan tapahtumapuiston rakentaminen on Hämeenlinnan alueella iso työmaa. Töissä on jopa 25 miestä autoineen ja koneineen.

Ensi kesänä festarialue odottaa isojakin maailmantähtiä konsertoimaan Hämeenlinnaan.

– Madonnaa on toivottu juhannukseksi. Me ehdimme kyllä, mutta saa nähdä, ehtiikö Madonna tänne vielä silloin, pohdiskelee Aronen hymyn virne kasvoillaan.