Moni ajokielto jää poliisilta pimentoon – "osa kuskeista ei tiedä kummalla kaistalla ajaa"

Väliaikaisen ajokieltosuosituksen noudattaminen on täysin autoilijan itsensä vastuulla. Lääkäri ei saa ilmoittaa edes poliisille alle kaksi vuotta kestävästä ajokiellosta. Tämän vuoksi poliisi ei liikennevalvonnassa tiedä ottaa kuljettajalta ajokorttia pois.

liikenne
Liikenneruuhka moottoritien rampilla Hämeenlinnassa
Tiina Kokko / Yle

Poliisi ei tiedä läheskään kaikista ajokielloista. Väliaikaisista, alle kaksi vuotta kestävistä ajokielloista lääkäri ei saa kertoa poliisille salassapitovelvollisuuden vuoksi.

Esimerkiksi liikennevalvonnassa poliisilla ei siis ole tietoa tilapäisestä ajokiellosta. Lapin poliisilaitoksen rikoskomisario Henri Tolonen on huolissaan asiasta.

– Tässä on kahden vuoden aika, jolloin siihen ei voida liikennevalvonnassakaan puuttua. Ei edes osata puuttua, koska ihmisellä on silloin ajokortti hallussa, Tolonen kertoo.

Kuljettaja ottaa melkoisen riskin omasta ja toisten terveydestä, jos lähtee liikenteeseen ajokiellosta huolimatta.

Juha Kursu

– Jos kuljettajan ajokyky on heikentynyt niin, ettei hän hahmota kummalla puolen ajorataa ajelee, onhan se suuri riski, hän huokaisee.

Laki velvoittaa lääkäriä ilmoittamaan ajokieltosuosituksista, jos kuljettajan sairaus heikentää ajokyvyn yli kahdeksi vuodeksi.

Potilaisiin luotetaan

Poliisi ei siis tiedä, ovatko kaikki liikenteessä kulkijat ajokykyisiä. Länsi-Pohjan keskussairaalassa löytyy kuitenkin luottoa potilaiden järkeen.

– Kyllä minä luotan, koska ajaminen on ihmisen vastuulla. Hän on ajokorttia hankkiessa ottanut vastuukseen, että hän on ajaessaan kunnossa. Kuljettaja ottaa melkoisen riskin omasta ja toisten terveydestä, jos lähtee liikenteeseen ajokiellosta huolimatta, johtajaylilääkäri Juha Kursu pohtii.

Tiedon saa, jos osaa kysyä

Poliisi saa tiedon väliaikaisesta ajokieltosuosituksesta vain erikseen pyytämällä. Esimerkiksi liikennevalvonnassa tai onnettomuudessa poliisilla voi herätä epäilys kuljettajan ajokyvystä.

Ei edes osata puuttua, koska ihmisellä on silloin ajokortti hallussa.

Henri Tolonen

– Lääkäri ei aktiivisesti sitä kerro, mutta poliisilla on oikeus pyytää lausunto. Tottakai me sen annamme, silloin kun poliisi sen osaa pyytää, Kursu toteaa.

Länsi-Pohjan keskussairaalasta arvioidaan, että ajokieltoja annetaan usealle potilaalle viikossa. Tavallisimmat syyt väliaikaiseen ajokieltoon ovat tajuttomuuskohtaukset ja aivoverenkiertohäiriöt.