Elisasta Anvian suurin omistaja

Elisa omistaa jatkossa 16 prosenttia teleyhtiö Anvian osakkeista. Elisa on ostanut kuuden eri osakkeenomistajan omistukset Anviasta. Investoinnin hinta on 17,5 miljoonaa euroa.

talous
Anvia
Hans-Mikael Holmgren / Yle

Elisa Oyj nousee teleyhtiö Anvian suurimmaksi omistajaksi. Elisa on ostanut Ilkka-Yhtymän, Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin, Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan, Itikka Osuuskunnan, Atrian ja Katternö Groupin omistukset. Elisan omistus Anviasta on nyt 16 prosenttia ulkona olevista osakkeista. Elisa maksaa osakkeista kaikkiaan 17,5 miljoonaa euroa.

Elisa aikoo tiedotteensa mukaan panostaa entistä vahvemmin omissa investoinneissaan alueelle. Elisa aikoo laajentaa 4G-yhteyksiään jo tämän vuoden aikana Vaasan, Kokkolan ja Seinäjoen alueella.

Osana nyt tehtyä kauppaa Elisa on sopinut myyjien kanssa, että muille omistajille tarjotaan syyskuussa rajattu myyntimahdollisuus samaan 2000 euron osakekohtaiseen myyntihintaan Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin konttoreissa. Tämän suurempia suunnitelmia Elisalla ei talous- ja rahoitusjohtaja Jari Kinnusen mukaan toistaiseksi ole.

– Nyt tehtiin tämä kauppa, muita suunnitelmia ei ole. Me ollaan tyytyväisiä tähän omistukseen ja tuetaan Anvian toimivaa johtoa ja hallintoelimiä. Toki kun olemme merkittävä omistaja, jos tulee tilanteita jossa joku omistaja haluaa myydä niin varmasti olemme valmiit sellaisesta keskustelemaan, Kinnunen toteaa.

Ilkka-Yhtymä päätti luopua omistuksestaan

Aiemmin suurin omistaja oli Ilkka-Yhtymä 5,11 prosentin omistusosuudella. Ilkka-Yhtymän osakkeiden kauppahinta on 9,5 miljoonaa euroa ja konserni kirjaa kaupasta 2 miljoonan euron myyntivoiton.

– Anvia on hienosti investoinut oman alueen tietotekniikan kehittymiseen. Haaste on, että tarvitaan sekä kiinteitä että mobiileja yhteyksiä, ja kun Elisa otti yhteyttä ruvettiin pohtimaan miten Anvia palvelisi parhaiten asiakkaitaan, kertoo Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa.

Aiemmin Anvia eli entinen Vaasan läänin puhelin on haluttu pitää paikallisessa omistuksessa, ja tästä syystä myös Ilkka-Yhtymä aikanaan hankki paljon Anvian osakkeita.

– Nyt tilanne on muuttunut. Osakkeella on hyvä hinta ja yhtiö on kunnossa. Tulevaisuutta ajatellen on hyvä, että Anvialla on alalla toimiva merkittävä ankkuriomistaja, Korkiatupa toteaa.