1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Egyptiläinen jihadistiryhmä mestasi neljä miestä Siinailla

Järjestö tappoi miehet, koska he auttoivat Israelia tekemään lennokki-iskun Siinain niemimaalla.

Egyptiläinen jihadistiryhmä Ansar Beit al-Maqdis julkaisi torstaina videon, jolla se sanoo mestanneensa neljä Israelin vakoojiksi epäilemäänsä miestä, kertoo uutistoimisto AFP.

Videolla esiintyvät asemiehet sanovat tappaneensa uhrit, koska he auttoivat Israelia Siinain niemimaalla, AFP kertoo. Lisäksi asemiehet uhkailevat Israelia ja sen yhteistyökumppaneita. Videolla näkyy myös uhrien päättömät ruumiit.

AFP:n mukaan siepatut miehet tunnustavat videolla auttaneensa heinäkuussa Israelia toteuttamaan lennokki-iskun, jossa kuoli kolme asemiestä. Egyptin armeija kertoi tuolloin tappaneensa asemiehet.

Egyptiläinen turvallisuuslähde vahvisti uutistoimisto AP:lle videon olevan aito.

Uhrien ruumiit löytyivät Sheik Zuweidin kaupungista elokuun 20. päivä. Heidät oli siepattu kaksi päivää aiemmin, Egyptin turvallisuusviranomaiset kertovat.

Ansar Beit al-Maqdis on aiemmin ilmoittanut tehneensä useita hyökkäyksiä Siinain niemimaalla, Niilin suistoalueella ja Kairossa sen jälkeen, kun Egyptin entinen presidentti Mohamed Mursi syrjäytettiin heinäkuussa 2013.

Ansar Beit al-Maqdisin mukaan sen operaatiot ovat kosto Egyptin hallituksen tekemille Mursin kannattajien vastaisille tehoiskuille, joissa kuoli yli 1 400 ihmistä.

Järjestö on myös ilmoittanut tehneensä useita rakettihyökkäyksiä Israeliin viimeisen kahden vuoden aikana.