Miestä ammuttiin muovikuula-aseella päähän Kajaanissa

Kajaanilaista miestä ammuttiin torstai-iltana Kajaanin keskustassa päähän airsoft-aseella. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

Kotimaa
Muovikuula-aseita
Jenna Ahonen

Kajaanilainen mies sai kymmenen aikaan torstai-iltana Koivukoskenkadulla osuman päähänsä airsoft (siirryt toiseen palveluun)- eli muovikuula-aseen kuulasta. Miestä ammuttiin katutasossa olevan asunnon avonaisesta ikkunasta. Mies kertoo kulkeneensa asunnon ohi ja havainneensa kaksi henkilöä ikkunan äärellä. Ikkunan ohi kuljettuaan hän kuuli pienen äänen ja tunsi ohimolla kivun, jonka kuvailee tuntuneen siltä kuin joku olisi antanut kovan luunapin.

– Säikähdin tunnetta ja jatkoin kävelyä. Tajusin melkein heti, että kyseessä oli joko airsoft-aseella ammuttu kuula tai jokin vastaava. Olen itsekin nuorempana harrastanut airsoftia.

Kotiin päästyään mies otti yhteyttä poliisiin, joiden kanssa kävi tutkimassa tapahtuma-aluetta, mistä löytyi muovikuula-aseen kuula. Tapauksesta on tehty rikosilmoitus ja poliisi tutkii sitä pahoinpitelynä.

Muovikuula-aseiden kuulan lähtönopeus voi olla hyvinkin korkea ja näin ollen aiheuttaa vakavia vaurioita esimerkiksi silmiin osuessa. Kajaanilaismies selvisi kuitenkin säikähdyksellä.

– Vahinkoja minulle ei onneksi erityisemmin tullut, osumakohtaa jomotti sen reilut viisi minuuttia, ei muuta.

Poliisi: harvinaisia tapauksia

Rikosylikomisario Jarkko Maksniemen mukaan poliisi joutuu harvoin tekemisiin muovikuula-aseiden kanssa.

– Pääsääntöisesti niitä omistavat henkilöt hallitsevat niiden käytön ja säilytyksen asianomaisella tavalla. Poliisille tulee harvoin tutkintapyyntöjä muovikuula-aseisiin liittyen.

Maksniemi toteaa kuitenkin poliisin suhtautuvan vakavasti muovikuula-aseisiin liittyviin ilmoituksiin. Useimmat muovikuula-aseet ovat niin sanottuja replikoita eli kopioita oikeista aseista.

– Joskus tulee ilmoituksia, että jossain on nähty tällaisia aseita ja niiden käyttötarkoituksista ollaan huolissaan. Poliisi ei voi varmaksi tietää, onko kyseessä aito ja toimiva ase, jolloin joudutaan varustautumaan ja mahdollisesti toimimaan sen mukaan, että vastassa voi olla oikea ase.

Muovikuula-aseella vahingottamisella uhkailu voidaan rikosylikomisario Jarkko Maksniemen mukaan tutkia laittomana uhkauksena.

– Aseen käyttöä ihmiseen tutkitaan tällaisissa tapauksissa pahoinpitelynä. Tapauksen vakavuuteen vaikuttaa muun muassa se, kuinka tehokasta asetta on käytetty.