1. yle.fi
  2. Uutiset

Huhtiniemen vainajille halutaan viimein löytää leposija

Ylös kaivetuille vainajille on merkitty kalmisto Huhtiniemeen, mutta hotellihankkeen vuoksi paikkaa pitänee vielä harkita. Muun muassa vainajien jäännöksiä tutkinut emeritusprofessori Erkki Vuori katsoo, että hotellialue ei ole sopiva viimeinen leposija.

Kotimaan uutiset
Huhtiniemen kaivaukset 2009.
Yle

Lappeenrannan Huhtiniemestä kahdeksan vuotta sitten löytyneet vainajat saattavat löytää pian viimeisen leposijan. Vainajille on merkitty kalmisto Huhtiniemeen, mutta hotellihankkeen vuoksi paikkaa pitänee vielä harkita. Muun muassa vainajien jäännöksiä tutkinut emeritusprofessori Erkki Vuori katsoo, että hotellialue ei ole sopiva viimeinen leposija.

Lappeenrannan tekninen johtaja Jussi Salo sen sijaan katsoo, että vainajat voitaisiin palauttaa muistolehtoon, paikkaan, josta heidät tutkimuksia varten nostettiin.

– Kaavassa Huhtiniemeen on varattu muistolehtoalue, ja mielestäni vainajien tulisi pysyä sillä alueella, mihin heidät on aikoinaan haudattu, Jussi Salo toteaa.

Salo haluaa vielä kuulla Museoviraston kannan sekä neuvotella myös ortodoksisen seurakunnan kanssa.

– Vainajien määrä oli isohko, joten kaikkien vainajien siirto olisi iso operaatio. En kuitenkaan ota lopullista kantaa kumpaankaan suuntaan, vaan käymme myös virkamiesryhmässä läpi isot kysymykset, Jussi Salo sanoo.

Lisää vainajia löytyy todennäköisesti

Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento uskoo, että Huhtiniemestä löytyy vielä lisää vainajia.

– Sen tunnetun kalmiston lisäksi on hyvin todennäköistä, että vainajia löytyy muualta Huhtiniemestä lisää.

Lavento toteaa, että jos uusia vainajia löytyy, tilanne vaatisi lisätutkimuksia Huhtiniemessä.

13 vainajaa odottanut kahdeksan vuotta

Huhtiniemestä löytyneet 13 vainajaa ovat peräisin 1800-luvulta ja vainajien jäännökset ovat odottaneet Helsingin oikeuslääketieteellisen tiede varastossa kahdeksan vuotta pääsyä hautaan. Vainajat olivat 1800-luvulla haudattuja vennäläisiä 20 - 40-vuotiaita miehiä.

Emeritusprofessori Erkki Vuori sanoo, että Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellinen tiedekunta toimittaa vainajat Lappeenrantaan heti, kun hautapaikka on päätetty.

Kaivaukset Huhtiniemessä aloitettiin vuonna 2006, koska haluttiin saada selville onko Huhtiniemeen haudattu teloitettuja suomalaisia rintamakarkureita. Tästä ei löytynyt viitteitä.

Lue seuraavaksi