1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elokuvat

Harry Potter -säveltäjä päättämässä pohjoismaisesta elokuvamusiikkipalkinnosta

Lauantaina jaetaan viidettä kertaa pohjoismainen 10 000 euron elokuvamusiikkipalkinto Harpa Awards. Suomen edustaja kisassa on säveltäjä Samuli Kosmisen musiikki dokumenttielokuvaan American Vagabond.

elokuvat
Patrick Doyle.
Lauantaina jaetaan viidettä kertaa pohjoismainen 10 000 euron elokuvamusiikkipalkinto Harpa Awards. Kilpailun raadissa on mukana muun muassa neljännen Harry Potter-elokuvan ja ohjaaja Brian de Palman kanssa työskennellyt säveltäjä, skotlantilainen Patrick Doyle.

Elektroniseen musiikkiin erikoistunut säveltäjä Samuli Kosminen sai tehtäväkseen säveltää Susanna Helken dokumenttielokuvan American Vagabond.

- Minä olin tieysti nähnyt dokumentista sellaisia rough-cutteja (raakaversioita), neljä tuntia matskua. Se teki säveltämisestä entistä intensiivisempää, kun näki niin paljon sitä kuvattua materiaalia ja kaikkea mitä joudutaan jättämään elokuvasta pois. Siinä vaiheessa prosessoin jo sitä musaa, Kosminen muistaa.

Elokuva kertoo rankan tarinan yhteiskunnan laidalle sysätyistä sanfransiscolaisista nuorista homoista. Työ oli pitkän linjan muusikon ensimmäinen elokuvasävellys.

- Elokuva on minun mielestäni koko perheen tragedia. Minulla itselläni heräsi myös tunteet pintaan ja jopa raivon tunteita. Sellaisia ei kuitenkaan voinut laittaa siihen itse musaan, muusikko ja säveltäjä Samuli Kosminen toteaa.

Samuli Kosminen.
Samuli Kosminen.Yle

Suomalaista elokuvasäveltämistä jo 60 vuotta

Suomalainen säveltäjä on voittanut nyt viidettä kertaa järjestetyn kilpailun pääpalkinnon jo kaksi kertaa. Viime vuonna säveltäjä Tuomas Kantelinen pokkasi palkinnon Antti Jokisen_ Puhdistus -elokuvan musiikista. Jo ensimmäisenä palkintovuonna 2010 suomalainen säveltäjä Dani Strömbäck sai sen musiikista Klaus Härön elokuvaan _Postia pappi Jaakobille.

Elokuvamusiikkia voi pitää jopa kotimaisen viihde- ja populaarimusiikin uranuurtajana. Häärihän niissä tehtävissä jo esimerkiksi Georg Malmstén kumppaneineen.

Alan ammattilaiset ovat olleet järjestäytyneinäkin tänä vuonna jo 60 vuotta, kertoo Säveltäjät ja sanoittajat Elvis -yhdistyksen toiminnanjohtaja Aku Toivonen.

- Meillä on nämä pitkät perinteet täällä Suomessa. Ei olla kateellisia siitä, että jos minä pärjään ja ettenkö minä voisi jakaa sitä tietoa eteenpäin, Toivonen muistuttaa.

Raadissa Harry Potter-säveltäjä Patrick Doyle

Kaikki tämänkertaiset eri maiden kilpailuelokuvat ovat hyvin erilaisia. Kilpailun voittajan päättää kansainvälinen raati.

Raadissa on mukana muun muassa neljännen Harry Potter-elokuvan ja ohjaaja Brian de Palman kanssa työskennellyt säveltäjä, skotlantilainen Patrick Doyle. Hän osallistu parhaillaan käynnissä olevaan pohjoismaisen elokuvamusiikin seminaariin Espoon Hanasaaressa.

Muut raadin jäsenet ovat yhdysvaltalainen Emmy-palkintovoittaja, säveltäjä Richard Bellis ja niin ikään Euroopan kärkipään elokuvasäveltäjiin lukeutuva ranskalainen Bernard Grimaldi, joka toimii raadin puheenjohtajana.

Tapiola Sinfonietta esittää elokuvamusiikkia ja kaikki Harpa Awardsin kilpailusävellykset lauantaina Espoo cinén konsertissa Atso Almilan johdolla.

Lue seuraavaksi