yle.fi-etusivu

Ammattibloggaajat kutsuttiin markkinoimaan Suomea

Suomea markkinoidaan luontomatkailukohteena uudella tavalla maailmalla. Avuksi on kutsuttu parikymmentä maailmaa kiertävää bloggaajaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Kotimaa
Matkabloggarit Piotr Kroczak ja Laura Santanen
Tuija Veirto / Yle

Suomeen on tutustunut elokuun aikana parikymmentä matkabloggaajaa ja -kuvajaa eri puolilta maailmaa. Päämäärä onlevittää Suomi-tietoutta ja saada laajaa näkyvyyttä luontokohteista sosiaalisen median välityksellä.

Matkojen toteutuksesta ovat vastanneet Matkailun edistämiskeskuksen kansallinen Outdoors Finland ja Lahden ammattikorkeakoulun alueellinen Outdoors Finland Etelä –hankkeet yhteistyössä

– Seuloimme liki 200 hakemuksen joukosta reilut kaksikymmentä sellaista eli sellaiset, joiden blogi sopii teemaan, kertoo Johannes Sipponen.

Hän isännöi viimeistä, nyt eri puolille Päijät-Hämettä ja Kymenlaaksoa suuntautuvaa retkeä. Ryhmä pääsee mm. melomaan ja käymään turvesaunassa.

– Tätä kutsutaan mankelimatkaksi. Pyrimme liikkumaan pyörillä, mutta toki matkoja taitetaan muutenkin, Sipponen kertoo.

Neljän päivän ajan liikkeellä oleva kahdeksan hengen ryhmä koostuu pääosin eurooppalaisista, mukana on yksi suomalainenkin.

Kotina koko maailma

Matkabloggaajat ovat valinneet maailmalla kiertämisen elämäntavakseen. Koti on maailmalla.

– Olen kovalla työllä kohonnut Ranskassa matkabloggareiden kärkeen. Yritän tehdä parhaani ja inspiroida ihmisiä, muun muassa _Bien Voyager -_sivustolle blogia kirjoittava Piotr Kroczak kertoo.

Suomessa hän on toista kertaa, koska halusi nähdä talven ohella kesäkauden. Tänä vuonna Piotor on ollut jo mm. Kreikka, Kanada, Montenegro, Serbia ja Ranska. Suomesta Piotor aikoo matkata Venäjälle, Dominikaanisen tasavaltaan ja Islantiin.

Mutta vaikka moni haluaisi pitää blogia päätoimisesti, se riittää harvalle ainoaksi keinoksi elantoon.

Ryhmän ainoa suomalainen, Urbaani viidakkoseikkailija -blogia pitävä Laura Santanen kertoo, että kustantaa vielä ison osan matkoistaan itse.

– En ainakaan vielä elätä itseäni blogikirjoituksilla ja minulla on päivätyö. Suomessa vasta harva matkabloggaaja tienaa elääkseen. Tällaiset kutsu- ja tilausmatkat ovat ylellisyyttä.

Maatilamatkailua traktorilla – ja sitten seikkailupuistoon

Bloggareille pyritään tarjoamaan elämyksiä ja esittelemään myös paikallista elämää ja arkea.

Iitin Vuolenkoskella ryhmä pääsi tutustumaan paikalliseen Kilkkilän maatililaan. Vuolenkoskelta matka jatkuu Suomen Urheiluopistoon Vierumäellä.

Esimerkiksi paikallinen kyläkauppa, jonka ohi vieraat tilalle traktroilla kuljetettiin, säväytti matkalaisia.

Sitä ennen oli ihailtu Vuolenkosken koulurakennusta ja käyty tutustumassa luokkaan, jossa hämmästystä herätti pienen luokkakoon ohella se, että aikuisia luokassa oli enemmän kuin yksi, opettajien ohella kouluavustaja.

Etelä-Italiasta Puglian alueelta kotoisin oleva Gianni Bianchini tutkii mietteliäänä Kilkkilän tilan Riitta-emännän ruukussa olevaa oliivipuuta ja epäilee sen elinmahdollisuuksia Suomen olosuhteissa. Suomalaisia toinen Nomad is beautiful –blogin ylläpitäjistäkehottaa olemaan ylpeitä luontosuhteestaan.

– Teillä on jotakin sellaista, josta me voimme vain haaveilla eli jokamiehenoikeudet. Jos Italiassa menee metsään sieniä tai marjoja poimimaan ilman maksettua lisenssiä ja jää kiinni kori käsivarrellaan, saa maksaa mehevät sakot.