1. yle.fi
  2. Uutiset

Seilin sairaalasaari innoitti – Tikanojan taidekoti esittelee toiseutta

Taiteilijaryhmä Sjählö9 pohtii teoksissaan poikkeavuutta ja ulkopuolisuutta. Teokset ovat saaneet innoituksensa Seilin sairaalasaaresta Nauvossa ja sen valossa pohditaan myös nykyaikaa. Esimerkiksi peliteollisuutta ei ryhmän mielestä ole käsitelty riittävän kriittisesti.

kuvataide
Juha Pyykkönen: Uneen, performanssi, installaatio (sairaalasänky, laudat).
Juha Pyykkönen: Uneen, performanssi, installaatio (sairaalasänky, laudat).Tikanojan taidekoti

Tikanojan taidekoti Vaasassa avaa syksyn näyttelykauden Sjählö9 – heijastuksia toiseudesta -näyttelyllä. Ryhmä on perustettu vuonna 2011 pohtimaan toiseuden, poikkeavuuden, ulkopuolisuuden ja eristämisen ilmiöitä innoituksenaan Seilin entinen hospitaalisaari.

Tikanojan taidekodin vs. museonjohtaja Pamela Andersson pitää ryhmän vahvuutena monipuolista ammatillista osaamista. Ryhmä koostuu taiteilijoiden lisäksi lääkäreistä ja eri alan tutkijoista.

– Tämän projektin uutena, mielenkiintoisena antina on nähty se, että kuvataiteilijoiden lisäksi monet eri alan toimijat ovat yhdistäneet voimansa ja tutkineet mielenterveyden hoidon historiaa, inspiroituneet siitä ja kertovat siitä yleisölle, Andersson sanoo.

Ryhmään kuuluvat kuvataiteilija Christine Candolin, filosofian tohtori, kirjailija Juhani Ihanus, taidemaalari Antero Kahila, keramiikkataiteilija Catharina Kajander, performanssi- ja videotaiteilija, ohjaaja Tellervo Kalleinen, taidemaalari Tuija Lampinen, taidegraafikko Solveig Lehtonen, keramiikkataiteilija Leena Mäki-Patola, runoilija, muusikko Kirsi Poutanen, lääketieteen lisensiaatti Juha Pyykkönen ja sosiaalihistorian dosentti, filosofian tohtori, graafikko Elina Waris.

Nykyajasta kumpuaa huoli

Antero Kahila pohtii teoksissaan nykyajan ilmiöitä, kuten peliteollisuutta.

– Olen kahdeksanvuotiaan pojan isä ja näen aika paljon uhkakuvia tässä ajassa. Näen uhkana esimerkiksi peliteollisuuden tunkeutuminen voimakkaasti lasten maailmaan jopa pääministerimme suosiollisella avustuksella. Vähän kuulee kritiikkiä esimerkiksi Angry Birds -toiminnasta. Siitä on tullut valtakunnallinen doktriini, Kahila sanoo.

Poikia puoleensa vetävä pelimaailma ja sen vaikutus ihmisten välisiin vuorovaikutustaitoihin huolettaa taiteilijaa.

– Minulla on sellainen tuntuma, että poikien vuorovaikutustaidot häiriintyvät helpommin kuin tytöillä ja siksi pelien maailma koskee enemmän poikia, Kahila sanoo.

– Minua huolettaa psyyke joka rapautuu ylivoimaisen, kaikkialle tunkeutuvan viihteen paineessa. Viihde tunkeutuu niin voimakkaasti ja niin varhain lasten elämään ja siihen päälle lisätään vielä puuttuvat vuorovaikutustaidot. Se on suurin huoli, joka minua painaa, Kahila sanoo.

Lue seuraavaksi