1. yle.fi
  2. Uutiset

Ampumarataa Helsingissä tuskin ulkotiloihin

Ympäristöhaittoja on hankala välttää, joten kaupunkisuunnittelu suosittelee harrastuksen jatkamista sisätiloissa.

Kotimaan uutiset
Avotähtäin on saanut väistyä kiikaritähtäimen tieltä ammunnassa.
Avotähtäin on saanut väistyä kiikaritähtäimen tieltä ammunnassa.YLE / Juha Kivioja

Useat reserviläisjärjestöt ja harrastajat ovat vaatineet paikkaa ulkoampumaradalle Helsingissä. Tällä hetkellä pääkaupunkilaisia palvevat lähinnä Sipoon Savijärven ja Espoon Lahnuksen ampumaradat. Kaupunkisuunnittelulautakunnan (siirryt toiseen palveluun)mukaan ulkoampumarata aiheuttaa kuitenkin runsaasti ympäristöhaittoja ja usein ampumaradalle on vaikea löytää sopivaa paikkaa.

Ulkoampumaradan rakentaminen Helsinkiin on yhä epätodennäköisempää. Lautakunnan mukaan ampumaratoja tulisi ensisijaisesti rakentaa hyvin suojattuihin sisätiloihin.

- Ulkoratamahdollisuuttakaan ei voi täysin pois sulkea, jos pystytään osoittamaan, että syntyvät haitat eivät ylitä asetettuja reunaehtoja, insinööri Markus Ahtiainen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta sanoo.

Pääkaupunkiseudulla asuu yli 60 000 aseenkantoluvan haltijaa.

Lue seuraavaksi