Pakolaisille opetetaan uusin keinoin suomea: "Tämä on banaani"

Suomeen saapuu vuosittain satoja pakolaisia, jotka eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Tilanne on kinkkinen. Miten voi oppia kokonaan uuden kielen, kun ei osaa edes kirjaimia? Ongelma on ratkaistu Kouvolassa.

Kotimaa
pakolaisia suomen kielen kurssilla puistossa
Tuija Väyrynen

Kouvolassa on ryhdytty antamaan luku- ja kirjoitustaidottomille pakolaisille uudenlaista kielikoulutusta visuaalisin keinoin. Opettajat havainnollistavat oppilaille erilaisia arjen tilanteita.

– Esitetään kaupassa käymistä ja näytetään, että tämä on banaani tai tämä on omena. Oppilaat toistavat perässä, kertoo Kouvolan kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrynen.

Kyseessä on Kouvolan kaupungin ja Pakolaisrahaston yhteishanke, jonka aikana on koulutettu luku- ja kirjoitustaidottomia pakolaisia kahden tai kolmen kuukauden mittaisilla suomen kielen kursseilla. Väyrysen mukaan tulokset ovat loistavat.

– Opiskelijat ovat selvinneet itsenäisesti arjen tilanteista kuten pystyneet varaamaan lääkäriajan. Itsenäinen elämänhallinta on lisääntynyt todella paljon. Myös vuorovaikutus suomalaisten kanssa on lisääntynyt, mikä on tärkeää kotoutumisen kannalta, Väyrynen kiittelee.

Opettajankoulutukseen?

Toiminnallisesta kielikoulutuksesta on tehty dvd ja sitä tukeva kirjallinen materiaali, joita voi käyttää itseopiskelussa. Hankeryhmä on käynyt myös esittelemässä menetelmää opetusministeriössä.

– He ottivat sen ilolla vastaan ja esittivät, että toiminnallisia metodeja voitaisiin viedä jollakin aikataululla myös opettajankoulutukseen, Väyrynen sanoo.

Suomeen tulee pari vuotta sitten valmistuneen tutkimuksen mukaan vuosittain noin 600 luku- ja kirjoitustaidotonta pakolaista. Määrä kasvaa koko ajan, koska myös pakolaisten määrä on nousee jatkuvasti.

– Halu opiskella kieltä on kova. Täällä on aika yksinäistä elää, jos ei pysty kommunikoida naapurin kanssa tai pyytää apua hätätilanteessa. Moni haluaa myös työllistyä, ja ilman kielitaitoa se on vaikeaa.

Opetusmateriaali on tarkoitus laittaa Kouvolan kaupungin nettisivuille, joilta se on käytettävissä opiskelua varten.