1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sari Helin

Sari Helin: Kun vanhukset katosivat

Vanhat ja ryppyiset muistuttavat meitä vääjäämättömästä tulevasta, vaikka me kuinka yrittäsimme photoshopata elämämme ikinuoreksi, pohtii Sari Helin blogissaan.

Kuva: Liisa Valonen

Näin perhelehden sivulla äkkiä ja yllättäen vanhan mummon kuvan. Säpsähdin, koska en ollut nähnyt yhtään vanhaa ihmistä missään tiedotusvälineessä niin pitkään aikaan. Kuka kumitti vanhat pois todellisuudesta?

Ihminen alkaa menettää kiinnostavuutensa sitä mukaa kun hän tulee eläkeikään. Tästä poikkeuksena ovat supersuorittajat, jotka ikäänsä nähden täysin huippukuntoisina jatkavat työuraansa tai juoksevat maratoneja. Tai Armi Kuuselan kaltaiset ikuiset kaunottaret, joiden vanhuus on suuren maailman eteeristä, muotitietoista iättömyyttä. Heitä on kotimaisessa mittakaavassa yhden käden sormien määrä.

Tavallinen pullea, pienillä rullilla permanentattu, nivelensä rollaattorikuntoon kuluttanut vanhus ei kelpaa mihinkään. Hän on ehkä tehnyt ikänsä töitä pienellä palkalla, kasvattanut lapset vailla netin keskustelupalstojen ohjeita, käynyt välillä Ruotsin laivalla, rasvamatkoilla tai bingossa. Sellainen vanha ihminen on täysin joutava seuraaville sukupolville, koska vanha ihminen ei tunne tämän ajan koodeja. Tässä ajassa pitää toimia facessa, Instassa ja twiitata samalla kun kulkee tuplaespresso pahvimukissa pitkin kaupungin katuja. Vanhan ihmisen rollaattorin kyytiin ei espresso sovi, ei sitten millään.

Vanhat ihmiset eivät ole kenenkään tavoittelema erityisryhmä. Heille ei tehdä ohjelmia ja heistä tehdään otsikoita vain siinä tapauksessa, että he ovat joko karanneet hoitolaitoksesta, surmanneet itsensä tai ryhtyneet aikuisviihdealalle. Vanhojen ihmisten tieto ja elämänviisaus ei kelpaa materiaaliksi kenellekään, koska nuorten tiedon katsotaan olevan enemmän tästä ajasta. Vanhan ihmisen läheisyydessä voi myös haistaa kuoleman. Ja kuolema jos mikä on asia, jota elinvoimaiset sukupolvet eivät totisesti halua ajatella.

Korkea ikä ei takaa asemaa myöskään suomalaisissa perheissä. Sukujen vanhat säilytetään  hoitolaitoksissa, joista heitä ei ehditä hakea edes lastenlasten syntymäpäiville. Hoitolaitoksissa heidän seuranaan ovat turruttavat lääkkeet ja turruttavat televisio-ohjelmat. Jos suvun vanha pääsee hetkeksi mukaan perheen rientoihin, hänellä ei ole mitään erityisasemaa. Harvaa kiinnostaa ikäihmisen elämäkerta.

Vanhat ihmiset on siivottu elämästä, koska he ovat pelottavia. Vanhat ja ryppyiset muistuttavat meitä vääjäämättömästä tulevasta, vaikka me kuinka yrittäsimme photoshopata elämämme ikinuoreksi. Tämä koskee eritoten naisia, joista monet alkavat tuntea itsensä näkymättömiksi jo ennen kuin saavuttavat 50 vuoden ikää. Samaan aikaan naiset yhä enenevissä määrin käyttävät ikääntymistä hidastavia ja ikääntymisen jälkiä peittäviä hoitoja. Länsimaisessa maailmassa iästä on tullut sairaus. Sitä sairautta ei kuitenkaan kukaan voi parantaa.

Vanhuuden arvosta kertoo hyvin se, miten yhteiskunta arvostaa vanhan hoitajaa. Iäkkäiden ja sairaiden liki yhtä iäkkäät ja sairaat omaishoitajat nääntyvät palkattoman taakkansa alle. Vanhat ihmiset toivovat hartaasti pääsevänsä pois ennen kuin käyvät omille lapsilleen taakaksi, eikä missään suunnitella sitä, kuka hoitaa nykyisten sinkkusukupolvien asiat kun heidän kovalevynsä alkaa olla täynnä. 

Vanhuus ei takaa automaattista autereista leppoisuutta. Vanhat ihmiset ovat yhtä rasittavia, kärttyisiä, sairaita tai riippuvaisia kuin nuoremmatkin. He ovat joko elämänsä viisastuttamia tai eivät ole ottaneet opiksi mitään. Mutta vanhat ovat olemassa ja heissä on historia, joka on pala tulevien sukupolvien tulevaisuutta.

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono Äiti -blogin perustaja