TV: Ruotsin asevoimat rikkoi asevientikieltoa Kiinaan

Ruotsin television mukaan maan asevoimien tutkimusyksikkö myi bulvaania hyväksikäyttäen Kiinaan tietokoneohjelman, jota voidaan käyttää jopa ydinaseiden kehittelyyn. Kiina on EU:n asevientikiellossa.

Ulkomaat

Ruotsin asevoimat on toimittanut Kiinaan tietokoneohjelmiston, jota voidaan käyttää ydinaseiden valmistamisessa. Asiasta kertoo Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun), jonka Uppdrag Granskning -ohjelma esitetään tänään keskiviikkoiltana.

Ohjelman tietojen mukaan ohjelmistokaupan takana oli asevoimien tutkimusosasto FOI. Sama yksikkö joutui skandaalin keskelle vuonna 2012, kun paljastui sen olleen yhteistyössä Saudi-Arabian kanssa salaisen asetehtaan rakentamiseksi. Paljastuksen jälkeen Sten Tolgfors joutui eroamaan.

FOI käytti Saudi-Arabia-kaupassaan bulvaaniyritystä ja sama järjestely oli käytössä Kiinan kanssa. Bulvaanina käytettiin Kuninkaallista teknistä korkeakoulua (KTH).

SVT:n tietojen mukaan FOI myi Kiinaan Edge-nimisen tietokoneohjelman lähdekoodin sekä opetusta sen käyttämiseen. Edge on tarkoitettu aerodynaamiikan tietojen laskemiseen. Sitä hyödynnetään sotilaslentokoneiden, ohjusten ja rakettien kehittelyssä.

SVT:n mukaan se sopii myös ydinaseiden kehittämiseen.

Kiina on ollut EU-maiden asevientikiellossa aina vuodesta 1989 lähtien. SVT:n tietojen mukaan Ruotsin vientiä valvoville viranomaisille ei kerrottu, että Edgen lopullinen määränpää oli Kiina, tai että ohjelmistoa voitiin käyttää sotilastarkoituksiin.

FOI:n pääjohtaja Jan-Olof Lind kiistää, että korkeakoulua olisi käytetty bulvaanina. Hänen mukaansa kauppa on tehty täysin avoimesti.