Sananen – Painajaismaista

Suomalaisten painajaiset ovat lisääntyneet. Yö menee pätkissä, kuin työura. Jänne lyhenee. Meidän täytyy muuttua, että pääsemme taas pitkäjänteisten kastiin.

Kuva: Arvo Vuorela / Yle

Suomalaisilla menisi mukavasti, elleivät päivät olisi yhtä kituuttamista ja yöt täynnä painajaisia. Tämä on meidän suurin tragediamme. Emme olisi koskaan uskoneet saavamme uutta Corollaa, mutta elintaso nousi kuin varkain ja Corolla ilmestyi pihaan. Samaan aikaan meistä tulee tunteettomia muumioita, tervehdimme toisiamme vain jos joku käskee riittävän aggressiivisesti. Meille annettiin rahaa, mutta vietiin unen lahja. Se arvokkain.

Mitähän nyt on luvassa!?

Maallikkosaarnaaja Maasola

Suomalaiset nukkuvat huonommin kuin koskaan. Painajaisten määrä on lisääntynyt kymmenellä prosentilla 80-luvun lopusta. Päivällä pelottaa moni asia, mutta takapuolta vuoteeseen ruuvatessa ilmassa on jo suoranaisia kauhun elementtejä. Mitähän nyt on luvassa!? Yhtään nasevaa iltarukousta ei tule mieleen, mutta Joku saisi armahtaa arjesta uupuneen. Moni vaihtaisi anopilta saadut joululahjat kolmenkymmenen vuoden ajalta siihen yhteen, jos se olisi suloisen unen lahja.

Se tuntuu pikku-uutiselta, Suomalaisten painajaiset lisääntyneet, mutta sitähän se ei ole. Se hämää, kun nykyisin terveys- ja hyvinvointiuutisia molskahtaa kymmeniä joka päivä. Kahvi on hengenvaarallista, näin vahvistat erektiota, tällä liikkeellä tulet onnelliseksi – ja sitä rataa.

Töpseliä saa uittaa pistorasiassa uhmakkaasti, vaan akku ei lataudu kunnolla.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Painajaiset, alati katkonainen uni ja heikko unenlaatu ovat kuin rikkinäinen laturi. Töpseliä saa uittaa pistorasiassa uhmakkaasti, vaan akku ei lataudu kunnolla. Yö saa lohduttomiin ajatuksiin, päivä alkaa itkunsekaisella tummalla paahdolla. Kun uni on ollut huonoa, päivä on sille kuin siamilainen kaksonen: turta olo seuraa kodissa ja puutarhassa. Kaupassa ei osaa millään valita ottaako sekaleipää vai hiivaleipää.

Jos joku saattuu silloin kysymään rakastatko sinä minua, lyö tyhjää kuin Top Methanol-luokan kiihdytysajoissa. Millään ei pysty muistamaan mitä se oli se rakastaminen ja seurustellaanko me todella, kun näytät tässä usvassa niin tuntemattomalta. Siltä pohjalta uneton rakentaa arkensa ja harjoittaa rikastavaa vuorovaikutusta.

Emme malta nukkua, kun naapurikin saattaa olla hereillä ja ikään kuin elää enemmän, samalla rahalla.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Me emme tiedä, miksi suomalaisten painajaiset ovat lisääntyneet. Psykologian tutkija Nils Sandman tarjoaa syyksi keinovalon lisääntymistä ympärillämme ja yhteiskunnan jatkuvaa aukioloa. Olemme puolen yön aikaan huoltoaseman marketissa vertailemassa pestotahnoja vaikka olisi pitänyt nukahtaa Veikko Huovinen mahan päällä jo pari tuntia sitten. Emme malta nukkua, kun naapurikin saattaa olla hereillä ja ikään kuin elää enemmän, samalla rahalla.

Ahmimme aistiärsykkeitä vielä silloinkin kun se jo etoo ja pulautus on lähellä. Tämä on länsimaisen sankarin vapautta, valvoa mahdollisimman pitkään! Emme tajua, että ärsykeriippuvuus on itsemme pahoinpitelyä. Serkkutason sukua pahalle viina- ja pornoaddiktiolle. Lahjoitimme hyvän unemme vapauden mielikuvan tähden.

Ikä lisää tutkijan mukaan painajaisten määrää. Naiset näkevät miehiä enemmän painajaisia. Joka kahdeskymmenes ihmisotus näkee painajaisia joka yö.

Keinovalo ei voi olla ainoa syyllinen. Syyllisten riviin se kyllä otetaan. Ja varsinkin keino-sana kertoo jotain. Meillä on aika paljon keinotekoista, mistä on tullut liian tärkeää ja stressaavaa. Keinotekoiset haaveet, roolit, uudet keinotekoiset ammatit, keinotekoiset strategiat, mahdottomia toteuttaa. Pelot tulevat uniin ja möröt aloittavat kanssasi yölliset yt-neuvottelut.

Hyvää yötä.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Jospa uskaltaisimme yksinkertaistaa elämäämme. Se monikertaistaisi mahdollisuutemme. Nukkumatista tulisi vaaraton kaveri, niin kuin Halosellakin on Penansa.

Hyvää yötä.

Maallikkosaarnaaja Maasola