Joensuun seurakuntatalon uusi osa käyttöön

Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan seurakuntatalon uusi osa on valmistunut. Uudet tilat vihitään käyttöön sunnuntaina. Uudisosan pinta-ala on 901 neliötä ja siinä on tiloja niin suuremmille tilaisuuksille kuin lasten ja nuorten toiminnoillekin.

seurakuntatalot
Joensuun seurakuntatalon uusi osa
Pekka Sivukari / Yle

Joensuun seurakuntakeskuksen uudet tilat otetaan virallisesti käyttöön sunnuntaina (7.9.2014). Vihkimistilaisuus alkaa kello 15 ja vihkimisen toimittaa kirkkoherra Petri Karttunen.

Uudisosa rakennettiin kutakuinkin entisen, puisen osan, paikalle. Valkeapintaisessa rakennuksessa on kaikkiaan 901 neliötä. Siinä on kaksi salia, joista suurempaan mahtuu 150 ihmistä ja pienempään noin 100. Tarvittaessa salit voidaan yhdistää yhdeksi tilaksi.

Kirkkoherra Petri Karttunen kertoo tiloille olevan käyttöä.

– Suunnitteluun vaikutti muun muassa se, että tarvitsemme tiloja torstaisin pidettävään säännölliseen torstaimessuun.

– Tilat ovat myös seurakuntayhtymälle tärkeä koulutustila. Ja tiloissahan järjestetään tietenkin myös erilaisia perhejuhlia, kertoo Karttunen.

Seurakuntakeskuksen uudistilassa on myös tilat nuorille ja lapsille. Nuorten tilassa on neliöitä 85 ja lasten kerhotilassa 70. Lisäksi ulkona on uutena toimintona lasten leikkipaikka.

Osa seurakuntakeskuksen autopaikoista on sijoitettu maan alle. Maan alla on 20 paikkaa ja maan päällä 25 paikkaa.

Rakennushankkeen kustannukset ovat suunnitelman mukaisesti 3,88 milj. euroa.