Nordean Kangasharju: Eläkepaketti ei yksin riitä rauhoittamaan Suomen velkojia

Sote-uudistus, kuntien tehtävien miljardikarsinnat ja työmarkkinauudistukset saatava myös toteutukseen, jotta Suomi kääntyy nousuun

talous

Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju katsoo, että häämöttävä sopu eläkeiän nostosta ja muista eläkeratkaisuista on vasta pieni askel Suomen kääntämisessä nousuun.

– Eläkepaketti on ehkä pienintä, mitä voidaan tällä hetkellä odottaa saatavaksi aikaan. Mutta se ei yksin riitä rauhoittamaan Suomen velkojia. Tarvitsemme myös muut rakennepaketin toimet, että tästä hyvä tulee, Kangasharju korosti Ylen kello 18:n tv-uutisissa.

Velkojien hermostuminen heijastuisi korkojen nousuna. Suomen valtiolla on velkaa lähes 100 miljardia euroa, joten pienikin korkohyppäys maksaisi paljon lisää.

Kangasharjun mielestä Suomella on hyvä rakennepaketti, se vaan pitää saada valmiiksi ja toteutukseen. Rakennepaketin uudistuksista keskeisimpiä toteutettavia ovat Kangasharjun mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sote-uudistus, työmarkkinauudistukset ja kuntien tehtävien karsinta miljardilla eurolla. Hän muistutti, että karsintamiljardista on kasassa vasta kolmannes.

Lisäksi Kangasharju katsoo, että maailman talousfoorumin (World economic forumin) tänään listaamat Suomen heikkoudet on myös syytä korjata.

– Niitä ovat korkea verotus, paljon byrokratiaa, vaikea työmarkkinalainsäädäntö ja monimutkainen verolainsäädäntö. Myös nämä on otettava mukaan rakennepaketin toteutukseen

– Kun nämä asiat saadaan kuntoon, niin sitten eräänä kauniina päivänä Suomen luvut näyttävät paremmilta, Kangasharju maalailee.