"Kun Venäjällä kuohuu, katulapsista tulee valtava ongelma"

Sirpa Kähkönen kertoo, kuinka 1920-luvun alun Neuvostoliitossa katulapsia suorastaan kuhisi kaduilla. He elivät raunioissa, tatuoivat kätensä, puhuivat vankien slangia ja muuttivat keväisin takaisin pohjoisen suuriin kaupunkeihin.

kulttuuri
Sirpa Kähkönen.
Nadja Nowakin vieraana Aamun kirjassa oli Sirpa Kähkönen. He keskustelivat Kähkösen uudesta romaanista Graniittimies.

Myös Neuvostoliiton hajotessa suurkaupungit täyttyivät katulapsista. Kähkösen mukaan näin on nyt Ukrainassa ja tilanne on lohduton.

Historia ei ole pelkkä kulissi Sirpa Kähkösen romaaneissa. Hänen historiansa suorastaan imeytyy henkilöihin. Näin on myös uusimmassa kirjassa_ Graniittimies_.

Kuopio-sarjastaan tunnettu kirjailija vie keskeiset henkilönsä, Iljan ja Klaran, Neuvostoliittoon. Nämä sisällissodassa paljon menettäneet punaiset uskovat, että uudessa kotimaassa odottaa parempi elämä. Siksi he vaihtavat kotimaansa, äidinkielensä ja nimensä. Unelmansa vuoksi nuoret uhraavat paljon, mutta pettyvät. Kähkösen mukaan he ovat kuin nykyajan siirtolaisia.

Graniittimies alkaa vuodesta 1922 ja päättyy sodan jälkeiseen aikaan. Se sijoittuu Neuvostoliittoon, mutta tärkein paikka on kuitenkin Petrograd, sittemmin Leningrad. Kähkönen hellittelee kaupunkia lempinimellä Piter. Se onkin yksi romaanin henkilöistä.

– Minusta asuinpaikka on hyvin tärkeä, sillä se muokkaa ihmistä.

Jälleen Sirpa Kähkönen kirjoittaa historiasta naisten kautta. Nämä kannattelevat maailmaa. Klara tekee työtä sosialismin eteen hoitamalla katulapsia. Samaan aikaan hänen miehensä Ilja kiitää ympäri Neuvostoliittoa kommunistisen puolueen kokouksissa.

Tunnustan, että olen Kähkösen tuotannon ihailija. Siksikään en voi olla ylistämättä hänen uusinta teostaan. Taas kerran historiallinen tausta on huolella tehty, kieli on tarkkaa ja kaunista, henkilöt ovat ihmisiä, joiden kohtalot liikuttavat. Ilja, Klara, Jelena ja monet muut – heitä tulee ikävä.