Keskustelu käy kuumana Facebookin Lohjalaiset-ryhmässä

Lohjalaisten oma ryhmä on saavuttanut suursuosion Facebookissa. Ryhmästä kysytään neuvoa niin banaanikärpästen hävittämiseen kuin asunnon hankintaan. Keskustelu rönsyilee toisinaan aiheen viereen ja ylläpito joutuukin välillä puuttumaan riidan partaalle yltyvään sanailuun.

Lohja
Facebookin Lohjalaiset-ryhmässä on lähes 7000 jäsentä.

Lohjan asukkaiden keskustelufoorumiksi reilu vuosi sitten perustettu Facebook-ryhmä lähentelee 7000 jäsenen rajaa. Ryhmän koko vastaa 15 prosenttia koko kaupungin asukasmäärästä. Facebook-ryhmän nopea paisuminen on yllättänyt sivua hallinnoivan viisikon.

- Kyllä se jäsenmäärä yllätti, mutta aktiivisuus ei välttämättä niinkään. Kun aiheena on ihan kaikki maan ja taivaan väliltä, niin on selvää, että keskusteltavaa riittää. Ryhmän aktiivisuus on tosi hieno juttu siinä mielessä, että kaikissa Facebookin kaupunkiryhmissä ei näin ole, ryhmän ylläpitäjänä tomiva Noora Haapanen toteaa.

Koirankakka kuumentaa tunteet

Jotkut aiheet nostattavat nopeasti suoranaista raivoa ryhmän jäsenissä. Perinteisimpiä ja nopeasti värikkäitä kommentteja kerääviä aiheita ovat esimerkiksi irrallaan juoksentelevat lemmikit ja koirankakat. Umpikujaan ajautuneisiin juupas-eipäs-väittelyihin ylläpitäjät pyrkivät puuttumaan nopeasti.

- Joskus keskustelijoiden tunteet nousevat niin pintaan, että äkkipikaistuksissaan mennään henkilökohtaisuuksiin ja toisinaan ilmassa on jopa tahallisen ärsyttämisen tuntua, Noora Haapanen kuvailee.

Ryhmässä puidaan ahkerasti myös Lohjan kauppojen ja ravintoloiden palveluita, milloin positiiviseen ja milloin negatiiviseen sävyyn. Haapanen iloitsee erityisesti ryhmään kertyneistä Lohja-aiheisista valokuvista.

Yhteisöllisyys kukoistaa kiivaasta sanailusta huolimatta

Lohjalaiset-ryhmästä on helppoa löytää tekijöitä esimerkiksi pieniin työtehtäviin tai talkoisiin. Ryhmän kautta on moni varastettu pyörä ja kadonnut tavara palautunut takaisin omistajalleen. Myös ensi keväänä Lohjalla ensimmäistä kertaa järjestettävä Taaperorock sai alkunsa ryhmästä.

- Heitin ajatuksen lasten tapahtumasta ryhmään ja alle tunnissa kertyi 200 tykkäystä ja lukuisia positiivisia ja kannustavia kommentteja, tapahtuman järjestäjä Heidi Ahlfors iloitsee.

- Ylläpitäjien kannalta ryhmän paras puoli on ehdottomasti se, että näkee siitä ihmisille koituvan hyödyn. Facebook-ryhmän ehdoton valtti on myös sen nopeus, sitä kautta on mahdollista tavoittaa tuhansia lohjalaisia muutamalla klikkauksella, Noora Haapanen summaa.