Keskikesän Putin-efekti ei näkynyt Saksan tehtailla

Saksassakin on epävarmuutta Ukrainan ja Venäjän kriisistä. Hermoilu ei kuitenkaan vetänyt heinäkuun tehdastilauksia laskuun.

talous

Saksan tehdastilaukset lisääntyivät selvästi heinäkuun aikana. Tätä voi pitää osoituksena siitä, että Ukrainan kriisin laineet olisivat Euroopan suurimmassa talousmahdissa pieniä.

Teollisuuden tilaukset kertovat sekä kotimaisesta kysynnästä että vientisuhdanteesta. Heinäkuussa tilaukset olivat kasvaneet vajaat viisi prosenttia kesäkuun tasosta, kun taas kesäkuussa oli nähty vajaan kolmen prosentin lasku toukokuiseen.

Tilauskasvua siivitti Saksan tilastokeskuksen mukaan etenkin ulkomainen kysyntä.

Saksan talousministeriö pitää lukuja rohkaisevina sen jälkeen, kun "geopoliittinen kehitys on aiheuttanut epävarmuutta" ja talous on hiljaa korjaantunut toisella kvartaalilla. Myös tilauksia kommentoineet saksalaisekonomistit tulkitsevat, ettei Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti olisi kurittanut saksalaista talousarkea.

Toisella vuosineljänneksellä Saksan talous supistui, mutta kuluvalla kvartaalilla analyytikot ovat toiveikkaita toipumisesta. Piristyneet tilauskannat ovat yksi helpottava tieto.

Puhe geopoliittisisten jännitteiden nopeasta vaikutuksesta Saksan talouslukuihin on ollut laajoin liioiteltua, päättelee UniCredit-yhtiön ekonomisti Andreas Rees.

Kun tilauksia tarkastellaan alueittain, euroalueiden kysyntä näyttää kasvaneen melko vähän eli alle kaksi prosenttia. Siksi heikko Euroopan kysyntä saattaa alkaa painaa Saksaa. Muualta kuin euroalueelta tilauksien arvo pomppasi seitsemän prosenttia.

Lähteet: AFP, AP