Kaatuneille sotahevosille paljastetaan ensimmäinen muistomerkki Suomessa: "Käsi menee lippaan"

Tutkijan mukaan sotahevoset olivat sotilaille kuin ystäviä. Niiden menetys sotatoimissa tuntui sotilaiden luissa ja ytimissä. Perjantaina Myllykoskelle paljastetaan Suomen ensimmäinen muistomerkki sodassa kaatuneille suomenhevosille.

Kotimaa
Hevoset tuovat muonaa rintamalle jatkosodassa. Mustavalkoinen.
SA-kuva-arkisto
Sodissa kaatuneiden hevosten muistomerkki paljastettiin Myllykoskella perjantaina
Sodissa kaatuneiden hevosten muistomerkki paljastettiin Myllykoskella perjantaina. Muistomerkin ovat pystyttäneet Matti Kurki, Mika ja Taina Lehtinen sekä Reserviratsastajat ry.

Mika Lehtinen kasvattaa suomenhevosia jo viidennessä polvessa. Perjantaina hänen kotitilallaan Myllykoskella paljastetaan sodissa 1939–1944 kaatuneiden suomenhevosten muistomerkki. Se on ensimmäinen, joka Suomessa on pystytetty sodissa kaatuneille hevosille. Aiemmin sotahevosille on tehty patsas Seinäjoelle.

– Sodissa henkensä menettäneet hevoset tarvitsevat huomion. Tästä nousee hyvä kunnioitus hevosia ja sodan käyneitä miehiä kohtaan. Käsi menee lippaan automaattisesti, kertoo Lehtinen, kun hän ajattelee kotitalonsa pihalle pystytettyä muistomerkkiä.

Muistomerkki on tehty luonnonkivestä, joka muistuttaa luokkia. Luokki on u-kirjaimen muotoinen hevosen työvaljaiden osa. Se asetettiin hevosen kaulan ympärille, jotta länget eivät painaisi eläimen kaulaa. Muistomerkki on pystytetty Lehtisen kotipihalle vanhan männyn viereen.

– Puu on nähnyt sotavuodet. Se on kuin karjalan mänty, ikihonka, joka kuvastaa suomenhevosen periksiantamattomuutta ja vahvuutta.

Hevoset olivat sotilaille kohtalotovereita

Talvisodassa armeijalla oli käytössään noin 71 800 hevosta, joista kuoli tai katosi 7200. Jatkosodassa hevosia oli vähemmän eli noin 62 000. Niistä jopa 14 500 kuoli tai katosi.

Tykkejä vetäneet hevoset olivat kaikkein suurimmassa vaarassa joutua pommituksen tai sotatoimen uhriksi. Ne eivät päässeet maastoutumaan raskaan kuorman vuoksi. Yleisesti hevoset oppivat menemään pitkälleen ojaan ihmisten kanssa, kun ne joutuivat tykistökeskitykseen.

– Jos hevonen oli sotilaan oma hoidokki, niin sen kuolema aiheutti suuremman surun, kuin jonkin tuntemattoman ihmisen kuolema, kertoo Riitta-Marja Leinonen, filosofian tohtori ja yliopisto-opettaja Oulun yliopistosta. Leinonen on tutkinut ihmisen ja hevosen välistä suhdetta talvi- ja jatkosodassa.

Hevoset olivat sotilaille yksilöitä, joilla oli omat luonteenpiirteensä. Sodan jälkeen veteraanit kutsuivat hevosia muun muassa "sankareiksi" tai "veteraaneiksi". Leinosen mukaan sotilaat mielsivätkin hevoset kohtalotovereikseen keskellä poliitikkojen aloittamaa järjetöntä sotaa. Aina niistä ei kuitenkaan pystytty pitämään tarpeeksi hyvää huolta.

– Jatkosodassa osa sotahevosista kuoli riittämättömään hoitoon, koska hevosten huolto oli järjestetty huonommin kuin talvisodassa.

Hevoset joutuivat syömään nälkäänsä hiekkaa ja kuolivat. Jotkut sotilaat kävivät jopa henkensä uhalla hakemassa heinää hevosille ladoista, jotka sijaitsivat ei-kenenkään-maalla.

– Kun miehet illalla kävivät taputtelemassa hyvät yöt hevosille, niin he antoivat samalla palan leipää omasta annoksestaan, kun ei ollut muuta annettavaa.

Hevoset laukkasivat juna-asemalta kotiin, kun ne palautettiin rintamalta

Suomessa hevosmiehet kirjoittivat kirjeitä rintamalta hevosten omistajille. Tämän mahdollisti hevoskortti, jossa oli perusteelliset tiedot jokaisesta rintamalle viedystä hevosesta. Kotona hevosen sijaintia ei tiedetty. Kirjeenvaihdon ansiosta kotirintamalta lähetettiin hevosille ja niiden hoitajille paketteja.

– En ole kuullut muista maista vastaavaa yhteydenpitoa kotiväen ja hevosmiesten välillä, sanoo Leinonen.

Esimerkiksi Britanniassa hevosia saatettiin lähettää Australiaan asti eikä niistä kuultu sen koommin. Suomessa hengissä selvinneet hevoset palautettiin omistajilleen sodan jälkeen. Hevoset vietiin rintamalta junalla kotiseudun lähiasemalle, mistä kotiväki kävi hakemassa omansa.

Joskus hevoset karkasivat paluumatkalla ja laukkasivat kotiportille saakka. Ne muistivat reitin kotiin kaikkien sotavuosien jälkeen.

– Tämä tulkittiin hevosen viisaudeksi ja kiintymykseksi kotiväkeä kohtaan. Ja varmasti se olikin sitä.

Sodissa 1939–1944 kaatuneiden suomenhevosten muistomerkki paljastetaan perjantaina kello 15.00 Myllykoskella Mika ja Taina Lehtisen Onnen Aarteet -maatilalla. Muistomerkin ovat pystyttäneet Matti Kurki, Mika ja Taina Lehtinen sekä Reserviratsastajat ry.

5.9.2014 klo 16.09 Juttuun lisätty tieto, että Seinäjoella sijaitsee sotahevosten muistopatsas.