1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kauhajoki

Kauhajoen Ruokamessuilla luomua ja lähiruokaa

Ruokamessut valtaavat jälleen Hämes-Havusen Kauhajoella. "Lähiruoan kokoontumisajoissa" nousevat esille tuore- ja luomutuotteet sekä itsetekeminen.

Kauhajoki
Kauhajoen Ruokamessut 2014
Pasi Takkunen/Yle

Kauhajoen Ruokamessut esittelee perinteisesti kävijöilleen lähiruokaa. Messupäällikkö Riitta Alapiha kertoo erityisesti luomun kiinnostavan.

– Messujen teemana on tänä vuonna "Voimaa luonnosta ja potkua puutarhasta", ja kyllä näytteilleasettajien pöydistä huomaa, että tuore- ja luomutuotteet sekä itsetekeminen ovat nousseet selkeästi esiin, Alapiha kertoo.

– Täältä tullaan hakemaan nimenomaan lähellä tuotettua ja koska täällä on koko Suomesta esittelijöitä, niin messut tarjoavat mielenkiintoisen makumatkan myös meille eteläpohjalaisille, kun pääsemme maistelemaan esimerkiksi kalakukkoa, hymyilee Alapiha.

Kauhajoelta omia tuotteitaan on tullut esittelemään Kukkaismäen marjatilan omistaja Ari-Pekka Kukkasmäki.

– Ollaan oltu täällä jo 15 vuotta, ja lähituottajalle messut ovat äärettömän tärkeitä. Pystymme esittelemään täällä omia tuotteita ja saamme välittömästi palautetta niistä. Elämyksiähän täältä tullaan hakemaan, Kukkasmäki sanoo.

Riina Vahlfors kertoo ostaneensa messuilta "parasta leipää".

– Lähialueen tuotteita tulin katsomaan, ja nyt ostoskassissa on esimerkiksi naurisleipää. Se on parasta leipää mitä on, Vahlfors toteaa hymyillen.

– Tänne tulee paikallisia herkkuja monesta paikasta, joten nämähän ovat vähän niin kuin lähiruoan kokoontumisajot, nauraa Riitta Alapiha.

Lue seuraavaksi