1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Metron automatisointi saattaa taas viivästyä

Siemens pitää edelleen tavoitteena automaattimetrojen käyttöönottoa syksyllä 2016. HKL:n johtokunnassa kaikki eivät enää usko aikataulun pitävän.

Kotimaan uutiset
Siilitien metroasema.
Automatisoitujen metrojen testikäyttöä saadaan vielä odottaa. Matkustajia Siilitien metroasemalla.Yle/Ulla Malminen

Helsingin metron automatisointi etenee takkuisesti.

Metrojen oli tarkoitus kulkea ilman kuljettajaa vuoden 2016 syksyllä. Jotkut HKL:n johtokunnan jäsenet epäilevät kuitenkin, että aikataulu ei enää pidä.

– Alkuviikosta tiedustelin HKL:n virkamieheltä ja metrovarikolta tämän automatisoinnin tilannekatsausta ja sieltä annettiin ihan selvästi ymmärtää, että vaikeuksia on Siemensin kanssa yhteistoiminnassa. Ja näyttää, että aikataulu tulee kyllä viivästymään siitä, mitä nyt on luvattu, sanoo johtokunnassa istuva SDP:n edustaja Ari Lehtinen.

Automatisointia toteuttavan Siemensin toimialajohtaja Juha Lehtonen sanoo, että yhtiön tavoitteena on edelleen automatisoinin valmistuminen vuoden 2016 syksyllä.

– Tietyistä asioista pitää päästä yhteisymmärrykseen, mutta tällä hetkellä meidän tähtäimemme on 2016 syksy, hän sanoo.

– Projektihan on äärimmäisen haasteellinen ja muutokset ovat mahdollisia, Lehtonen toteaa.

Lue seuraavaksi