Brittilehti: Suomalainen DNA-tutkija paljasti Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden

Pääepäiltyjen joukkoon kuulunut Aaron Kosminski on suomalaistutkijan mukaan syyllinen niin suurella todennäköisyydellä kuin on mahdollista saavuttaa.

Ulkomaat
The Illustrated London Newsissa 13. lokakuuta 1888 julkaistu Aaron Kosminskia esittävä piirros.
The Illustrated London Newsissa 13. lokakuuta 1888 julkaistu Aaron Kosminskia esittävä piirros.Wikimedia Commons

Brittiläisen Daily Mail -lehden mukaan suomalainen DNA-tutkija on suurella todennäköisyydellä selvittänyt yli 120 vuotta vanhan murhamysteerin.

Liverpoolilaisessa Johns Mooresin yliopistossa työskentelevä tohtori Jari Louhelainen on lehden mukaan varmistanut Viiltäjä-Jackiksi kutsutun murhaajan henkilöllisyyden. Viiltäjä-Jackin uskotaan surmanneen ainakin viisi, tai mahdollisesti yli kymmenen prostituoituna työskennellyttä naista Lontoon Whitechapelin köyhälistökorttelissa vuonna 1888.

Hänen kutsumanimensä juontaa juurensa tuon ajan lehdistöön lähetetyistä kirjeistä, joissa joku väitti olleensa murhien takana. Kirjeitä on pidetty kuitenkin huijauksena, ja murhien tekoaikana murhaajaa kutsuttiin "Whitechapelin murhaajaksi".

Murhat olivat poikkeuksellisen raakoja ja sisälsivät muun muassa uhrien silpomista ja sisäelinten poistamista uhreista.

Daily Mailin mukaan Louhelainen on saanut irrotettua murhaajan sekä hänen yhden uhrinsa DNA-näytteet huivista, jonka uskotaan kuuluneen yhdelle uhreista. Huivista löytyi lehden mukaan myös murhaajan siemennestettä.

Tämän vuoden alkupuolella tajusin, että olimme tekemässä suuren löydöksen.

Jari Louhelainen

Louhelainen tutkii päätyönsä ohessa muun muassa Interpolille rikospaikoilta löydettyjä geneettisiä todisteita. Louhelainen kertoo tutkimuksestaan lehdessä myös itse.

– Tämän vuoden alkupuolella tajusin, että olimme tekemässä suuren löydöksen. Tämä on vaatinut paljon kovaa työtä, ja olemme käyttäneet viimeisimpiä tieteellisiä menetelmiä, jotka eivät olisi olleet mahdollisia viisi vuotta sitten, Louhelainen kertoo Daily Mailissa.

"Syyllinen on Aaron Kosminski"

Daily Mailin mukaan Viiltäjä-Jack oli Aaron Kosminski -niminen henkilö, joka on aina kuulunut pääepäiltyjen joukkoon.

Kosminski oli murhien tekoaikaan 23-vuotias ja asui kahden veljensä sekä sisarensa kanssa tekopaikkojen läheisyydessä. Hän työskenteli parturina ja hänen kerrottiin sairastaneen skitsofreniaa sekä vihanneen naisia.

Scotland Yardin rikosmuseon johtajan Alan McCormackin mukaan poliisi oli aikanaan uskonut tietävänsä murhaajan henkilöllisyyden, mutta todisteiden puutteesta johtuen tätä ei kyetty tuomitsemaan.

– Tutkimusjohtaja oli nimennyt hänet muistiinpanoihinsa: Aaron Kosminski, puolanjuutalainen, joka on paennut perheineen Lontooseen Venäjän pogromeita 1880-luvun alussa, McCormack kertoo.

Kosminski suljettiin hoitolaitokseen vuonna 1891, ja samana vuonna murhat loppuivat. Hän kuoli hoitolaitoksessa 53 vuoden iässä vuonna 1919.

Louhelainen kertoo saaneensa DNA-näytteen Kosminskin sisaren jälkeläiseltä. Näyte oli hänen mukaansa täydellinen vastine huivista otetulle DNA-näytteelle.

Samalla varmistui hänen mukaansa huivin aitous, josta on ollut jonkin verran epäilyjä.

– Saavutimme sataprosenttisen yhteensopivuuden. Olen innoissani ja ylpeä siitä, että olemme todentaneet niin varmasti kuin voimme, että Aaron Kosminski on syyllinen, Louhelainen sanoo.

Ratkaisun avaimet huivissa

Daily Mailin mukaan murhamysteerin ratkaisun avaimet ovat piilleet huivissa, jonka liikemies Russell Edwards osti huutokaupasta vuonna 2007. Huivin testit alkoivat vuonna 2011.

Huivin kerrotaan löytyneen yhden Viiltäjä-Jackin uhrin, Catherine Eddowesin vierestä. Louhelainen sai huivista irti sekä Eddowesin että murhasta epäillyn DNA-näytteet.

– Hän löysi myös todisteita hyökkäyksessä irti otetuista ruumiinosista. Murhaaja irrotti yhden Eddowesin munuaisista, ja tutkimuksissaan Jari onnistui identifioimaan solun, jonka hän uskoi olleen peräisin munuaisesta, Russell kertoo.

Russellin mukaan Louhelainen sai huivista irti kaikkiaan kuusi täydellistä DNA-profiilia, joita tämä vertasi Eddowesin jälkeläisen näytteisiin.

– Se oli uskomaton läpimurto. Tiesimme nyt, että huivi oli aito, että se oli murhapaikalla syyskuussa 1888, ja sisälsi uhrin verta, Russell kertoo.