”Itsemurhayrityksiä ei oteta vakavasti” – turkulaisnaista pompoteltiin vuosikymmen tehottomissa hoidoissa

Annemari Lindros on käyttänyt 10 vuotta elämästään luovien mielenterveyspalveluiden viidakossa. Oikean diagnoosin ja hoidon saaminen kesti vuosia. Avohoidon puute johti sairaalakierteeseen ja lopulta itsemurhayritykseen.

Kuva: Trond H. Trosdahl / Lehtikuva

Annemari Lindros opiskeli lähihoitajaksi, kun sairaus puhkesi. Elettiin vuotta 2004. Harjoittelujakso kotihoidossa oli juuri alkamassa.

Vastuu vanhusten hengestä ja tarve suoriutua tehtävistä täydellisesti laukaisivat valtavan ahdistuksen. Terveyskeskuslääkäri määräsi kuusi viikkoa sairauslomaa.

Sairasloman jälkeen Lindros palasi opintojensa pariin. Hän valmistui lähihoitajaksi. Raision kaupunki tarjosi puolen vuoden sopimusta kotihoidossa. Sopimus muuttui pian vakituiseksi. Orastava sairaus ei kuitenkaan ollut kadonnut.

– Ajattelin, että nyt ne varmasti purkavat sopimusen, kun jään kuukauden sairaslomalle koeajalla. Olin koko ajan töissä ahdistunut ja stressaantunut. Vastuuta oli paljon. Piti esimerkiksi öisin arvioida, mitä hoitoa turvapuhelimella apua hälyttänyt potilas tarvitsi eikä aina voinut konsultoida lääkäriä, joka olisi tuntenut potilaan historian. Välillä piti soittaa Turkuun ja arvioiva lääkäri oli täysin sen tiedon varassa, mitä minulta sai.

 Lindros kuitenkin painoi työssä täysillä sairaudestaan huolimatta. Vasta ensimmäinen kokonainen kesäloma vuoden 2007 syyskuussa pysähdytti naisen.

– Lomaa oli takana pari-kolme vuorokautta, kun iski valtava ahdistus. Töissä oli vain jatkanut, koska oli pakko jatkaa eikä ollut aikaa pysähtyä.

Lomaltapaluun jälkeen kului pari päivää, kunnes Lindros romahti täysin. Hän jäi taas sairauslomalle.

– Ajattelin, että palaan muutaman viikon tai kuukauden päästä.

Nuo päivät olivat kuitenkin hänen viimeisensä lähihoitajana. Annemari Lindros ajautui sairauskierteeseen, josta hän alkoi toipua vasta itsemurhayrityksen jälkeen lähes vuosikymmen myöhemmin.

”Hirveintä, mitä tiedän, on olla osastolla”

Lindros joutui ensimmäistä kertaa osastohoitoon lokakuussa 2007. Hän oli viillellyt itseään.

– Olin kovin itsetuhoinen. Viillellessä olin valtavan läsnä juuri siinä hetkessä enkä oikeastaan edes tuntenut kipua. Siitä alkoi sairaalakierre.

Pakkohoito oli kauheaa. Minulta riistettiin vapaus.

Lindros kiersi eri osastoilla eri mittaisia jaksoja. Vuonna 2008 hän sai kolme pakkohoitolähetettä, jotka kuitenkin purettiin neljän päivän tarkkailun jälkeen. Pakkohoidon syynä olivat toistuvat lääkkeiden yliannostukset.

Samana vuonna Turussa kirjoitettiin kaikkiaan 322 tahdonvastaiseen hoitoon johtavaa M1-lähetettä. Seuraavana vuonna pakkohoitolähetteiden määrä kasvoi yli sadalla. Noin puolet lähetteen saavista jatkaa pakkohoidossa vielä alkutarkkailun jälkeen.

– Pakkohoito oli kauheaa. Minulta riistettiin vapaus. Hirveintä, mitä tiedän, on olla osastolla. Se oli myös miehelleni helvetillistä aikaa.

Puoliso kuitenkin kesti. Lopulta juuri hän koitui Lindrosin pelastukseksi. Mies piilotti veitset ja lopetti partaterien ostamisen. Hän yritti vahtia Lindrosin lääkkeiden ottamista.

– Mutta jemmasin lääkkeitä yliannostuksia varten.

Kun Lindros otti yliannostuksen uutena vuotena 2009, mies ei enää suostunut ottamaan häntä kotiin.

– En olisi tässä, jos hän ei olisi jaksanut taistella puolestani. Minulla oli myös itselläni voimia vaatia hoitoa.

Lidros otettiin kuntoutusosastolle A8, missä hän vietti 7 kuukautta. Osastolla hän onnistui ottamaan yhden yliannostuksen. Mies kirjoitti osastolle kirjeen, ettei hänen vaimonsa saa antaa pitää lääkkeitä hallussaan.

– Kukaan ei ota yliannostusta huvikseen. Minulle oli muodostunut käyttäytymismalli, jolla reagoin pahaan oloon. Ajattelin, että jos nyt kuolen, sillä ei ole väliä.

Yliannostuksen ottanut on toisen luokan potilas

Jo vuonna 2006 Lindros pääsi Kelan kustantamiin terapioihin. A8:lta päästessään hänelle kuitenkin sanottiin, että terapiaa ei ole tarjolla. Pitäisi pärjätä pelkillä pillereillä.

– Jos olisin saanut kunnollista avohoitoa, jota oltaisi voitu tiivistää, kun oikein paha olo iski, en ehkä olisi joutunut sairaalaan ollenkaan.

Pitkän kädenväännön jälkeen Lidros pääsi kuitenkin dialektiseen käyttäytymisterapiaan, joka opetti hänet säätelemään tunteitaan ja sietämään ahdistusta. Hän myös oppi etsimään ahdistuksesta muita ulospääsyteitä kuin yliannostuksen. Hänellä myös diagnosoitiin masennus ja epävakaa persoonallisuus.

Hoitajille ja lääkäreille on varmasti turhauttavaa, kun sama potilas tulee toistuvasti yliannostuksen vuoksi päivystykseen, mutta heidän pitäisi ymmärtää, että potilas ei tee sitä kiusatakseen heitä.

Tästä huolimatta Lindros ei selvinnyt vuodesta 2010 ilman yliannostuksia. Välillä Lindros joutui lyhyeksi aikaa osastollekin. Hän ei ollut saanut pitää lääkkeitä itsellään sen jälkeen, kun hän pääsi A8-osastolta. Hän kuitenkin varastoi lääkkeitä yliannostuksia varten.

– Tyksissä olin aina toisen luokan potilas, kuten kaikki yliannostuksia ottaneet. Hoitajille ja lääkäreille on varmasti turhauttavaa, kun sama potilas tulee toistuvasti yliannostuksen vuoksi päivystykseen, mutta heidän pitäisi ymmärtää, että potilas ei tee sitä kiusatakseen heitä. Yliannostukset johtuvat sairaudesta.

Vuonna 2010 Lindros sai tuntea nahoissaan Turkua vaivaavan psykiatripulan. Hän päätyi psykiatrian poliklinikalle, missä häntä hoisi työterveyteen erikoistunut lääkäri.

– Minut olisi jo tuolloin pitänyt määrätä sairaseläkkeelle, mutta lääkäri ehdotti toimeentulotukea. Hän sanoi, etten tarvitse eläkettä tai terapiaa.

Kokemuksen jälkeen Lindros turvautui yksityiseen psykiatriin. Hän tapasi terapeuttia ja yksityistä psykiatria useita kertoja viikossa. Tapaamiset vähensivät Lidrosin sairaalajaksoja.

Hullun leima lyödään kaikkiin sairauksiin

Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan olleet Lindroosin ainut murhe. Hän sairasti myös laajalle levinnyttä endometrioosia. Endometrioosi on sairaus, jossa kohdun limakalvoa muistuttavaa kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle. Sairaus aiheuttaa kovaa kipua ja voi johtaa lapsettomuuteen. Sitä sairastaa arviolta jopa joka kymmenes nainen.

Lääkäri sanoi, että kipuni ovat heijastuksia ahdistuksestani.

Juuri kovat kivut ajoivat Lindrosin Tyksiin vuonna 2011. Hän vietti 10 päivää naistentautien osastolla, kunnes hänet siirrettiin psykiatriselle osastolle. Lääkäri, joka ei nähnyt potilasta, päätti lopettaa kipulääkityksen.

– Lääkäri sanoi, että kipuni ovat heijastuksia ahdistuksestani. Minut siirrettiin Tyksin psykiatriselle osastolle, missä kipulääkkeeni lopetettiin, koska käypähoitosuosituksen mukaan epävakaasta persoonallisuudesta kärsivälle ei saa antaa opiaatteja. Siirron tarkoitus oli opettaa minut elämään kipujen kanssa.

Minulta leikattiin kohtu, osa paksusuolta ja jäljellä oleva munasarja.

Endometrioosin aiheuttamien kipujen hoitaminen jäi toiselle sijalle mielenterveysongelmien vuoksi, vaikka Lindrosia oli hoidettu aiemmin endometrioosin vuoksi. Seuraavana vuonna hän meni sairauden vuoksi leikkaukseen.

– Minulta leikattiin kohtu, osa paksusuolta ja jäljellä oleva munasarja. Toinen oli leikattu saman sairauden vuoksi jo aiemmin. Minulla oli kipuja vielä kolme kuukautta leikkauksen jälkeen. Siitä syystä minulle sanottiin, että aiemmat vatsakipuni eivät voineet johtua endometrioosista.

Lindros teki Tyksin toiminnasta potilasmuistutuksen ja valitti aluehallintovirastolle. Avin ratkaisu oli, että Tyks toimi oikein.

– Psyykkisesti sairas ihminen leimataan niin, että kaikki muutkin sairaudet johtuvat hänen mielestään.

Kierre loppui itsemurhayritykseen

Taistelu endometrioosin kanssa pahensi myös Lindrosin henkistä tilaa.  Kun kivut eivät hellittäneet eikä niiden myönnetty johtuvan endometrioosista, hän alkoi sormeilla omatoimisesti lääkitystään. Tämä johti itsetuhoisiin ajatuksiin, jotka veivät lopulta päivystykseen.

– Päivystävä psykiatri sanoi, että ei tiedä, mitä voisi enää tehdä, kun saan jo niin hyvää hoitoa.

Hyvällä hoidolla lääkäri tarkoitti sitä, että Lindros tapasi terapeuttia ja yksityistä psykiatria säännöllisesti.

Ai, tältä tuntuu kuoleminen, ajattelin.

Lindros lähti päivystyksestä tyhjin käsin. Hän päätti tappaa itsensä. Hän oli ottanut lääkkeitä jo valmiiksi mukaan, koska oli odottanut joutuvansa osastolle. Osastolla ei aina ollut kaikkia hänen tarvitsemiaan lääkkeitä, vaan omat piti varmuudeksi tuoda mukana.

– Aloin napsia lääkkeitä yksitellen, kunnes olin ottanut kaikki. Menin läheiseen pubiin juomaan tuplaviskin päälle, vaikka olen absolutisti. Ostin vielä puistossa olleelta pariskunnalta aika kovalla summalla olutta, jotta varmasti onnistuisin.

Lindros pelastui, koska soitti jäähyväissoiton Helsingissä asuvalle ystävälleen.

– En soittanut miehelleni tai isälle, koska ajattelin, että sitten en onnistu. Jostain syystä ajattelin, että ystäväni ymmärtäisi minua.

Lindros sammutti puhelimen. Hän alkoi vaipua tajuttomuuteen.

– Ai, tältä tuntuu kuoleminen, ajattelin.

Ystävä soitti hätäkeskukseen. Kolme poliisipartiota, isä ja aviomies etsivät häntä puhelimesta tehdyn hätäpaikannuksen avulla.

Lindros heräsi sekavana. Hän tunsi pettymystä siitä, ettei kuollutkaan. Lopulta poliisit löysivät puistossa makaavan Lindrosin. Hänen ruumiinlämpönsä oli laskenut 34,5 asteeseen.

– Tyksissä oli vastassa hirveän vihainen lääkäri. Minua hoiti myös lähihoitajapoika, joka lörpötteli mukavia muille huoneessa olleille potilaille, mutta tiuski minulle ja puhui vain pakolliset asiat. Kaksi osaston naissairaanhoitajaa olivat kuitenkin suorastaan poikkeuksellisen mukavia.

Itsemurhayrityksen jälkeen Lindros tunsi valtavaa häpeää.

– Ehkä sitä silloin ajatteli niin, että tämä on oma vika enkä vain tehnyt tarpeeksi sen eteen, että näin ei olisi käynyt. Kun pääsin pois sairaalasta, tein poliiseille kortin ja ostin kuusi muffinsia. Vein ne rikospäivystykseen, jossa ystävällinen virkailija otti selvää, ketkä minua olivat etsineet ja toimitti ne oikeille poliiseille. Ajattelin, että näin he tietävät tekevänsä tärkeää työtä. Sen jälkeen minulla ei ole ollut minkäänlaista itsetuhoista käyttäytymistä.

Yksinäinen potilas ei pärjäisi järjestelmää vastaan

Lindrosin nykyinen diagnoosi on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ahdistuneisuushäiriökin roikkuu edelleen mukana. Hän on ollut sairaseläkkeellä kaksi vuotta. Epävakaa persoonallisuus dialektisen käyttäytymisterapian ansiosta on pyyhitty pois papereista. Masennustakaan ei enää ole.

– Psykiatrini sanoi, että nykyinen diagnoosi olisi ollut oikea jo vuonna 2007, mutta silloin ehdottomasti kiellettiin, että minulla voisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Keskimäärin oikeaa diagnoosia saa odottaa 8 vuotta. Kymmenen vuoden aikana olen syönyt ainakin 33 eri lääkettä. Myös sellaisia, jotka eivät todellakaan sovi sairauteeni.

Lindros uskoo, että oikean diagnoosin ja hoidon saaminen kesti, koska hoitojaksot olivat lyhyitä. Lääkärit ja hoitopaikat vaihtuivat. Terapiaa sai vaatimalla vaatia. Kesti pitkään, että joku otti potilaan vakavasti.

– Itsemurhayritys ei takaa hoitoa. Päivystävälle psykiatrille ei riitä se, että sanoo haluavansa tappaa itsensä tai yrittää sitä. Pitää vielä kyetä perustelemaan, miksi juuri minä tarvitsen hoitoa. Suurin osa yksinäisistä potilaista jää ilman hoitoa, koska ei kykene vaatimaan sitä.

Lindrosin mukaan itsetuhoisuutta ei aina oteta riittävän vakavasti. Nykyiset hoitovaihtoehdotkaan eivät välttämättä anna mahdollisuutta puuttua vaikeisiin tilanteisiin.

Kymmenen vuoden aikana olen syönyt ainakin 33 eri lääkettä. Myös sellaisia, jotka eivät todellakaan sovi sairauteeni.

– Ymmärrän sitä, että lääkäri ei tiedä, mitä tekisi, jos potilas on juuri tullut osastolta ja on silti itsetuhoinen. Jos illan aikana päivystykseen tulee viisi itsetuhoista potilasta ja kaikki ohjataan soittamaan aamulla akuuttipolille, jonne soittaa muitakin potilaita, eivät kaikki voi saada aikaa lääkärille. Minulla on ystävä, joka ei enää edes mene yliannostuksen jälkeen päivystykseen, koska hänet vain käännytetään sieltä kotiin.

Tällä hetkellä Annemari Lindros voi hyvin. Endometrioosi on leikattu kokonaan. Yliannostuksia Lindros ei ole itsemurhayrityksen jälkeen enää ottanut. Edellisen kerran hän oli osastolla puolitoista vuotta sitten.

– Viiltely ja yliannostukset ovat taakse jäänyttä elämää, vaikka itsetuhoisuus voi tulla takaisin. Masennusjaksolla on niin syvällä kuilussa, että on vaikea nähdä mitään parempaa. En enää kuitenkaan pelkää sitä, että minusta tulee itsetuhoinen, koska osaan nyt heti puuttua siihen ja hakea apua.