1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Jouni Backman: "Synnytykset saavat mennä, mutta rautatieyhteys ei"

Savonlinnan Laitaatsalmen syväväylän rautatiesillasta ei ole vielä sanottu viimeistä sanaa. Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan, savonlinnalaisen Jouni Backmanin, mukaan siltaan palataan eduskunnassa.

Jouni Backman
Yle Etelä-Savon kansanedustajatentissä Jouni Backmania haastattelee Paavo Koponen.

– Savonlinnan läntisen rautatieyhteyden katkaiseminen olisi hyvin lyhytnäköistä kaupungin kehittämisen kannalta, Jouni Backman sanoo.

Hallituksen budjettiesityksessä rahaa on myönnetty uuteen Laitaatsalmen syväväylään ja korkeisiin maantiesiltoihin, mutta ei kääntyvään rautatiesiltaan. Backmanin mukaan asia otetaan esille eduskunnan budjettikeskustelussa ensi viikolla. Silloin Backman toivoo vuosikymmenten päähän ulottuvaa kaukokatseisuutta.

Backman on jyrkkänä valtion suureksi osaksi omistaman lentoyhtiö Finnairin henkilöstöpolitiikasta.

– Finnairilla on edellytetty työntekijöiltä sellaistakin työehtosopimusta, mikä ei ole millään tavalla edes ihmisoikeuksien mukaista. Vastuu on Finnairin hallituksen, eikä valtion omistajaohjaus yllä sen yksittäisiin päätöksiin. Eduskunnassa asiaan on kuitenkin kiinnitetty huomiota, Backman kertoo.

Yhteiskunnan menojen kattamisessa SDP on Backmanin mukaan hallituksessa pitänyt palkkatyöläisten puolta Kokoomuksen vastapainona.

– Jos Kokoomus olisi saanut tahtonsa läpi, olisi perintövero poistunut, eikä pääomaverotusta olisi kiristetty. Olemme korottaneet pääomatuloverotusta ja tehneet siihen progression, ja olemme kiristäneet perintöverotusta ja tehneet tuloverotuksen yläpäähän uuden veroluokan, Backman puolustautuu.

Esimerkiksi puolustusmenoissa ei pieni tason nosto riitä, vaan lähivuosina tarvitaan miljardeja ilmavoimien uuteen kalustoon.

Synnytystoiminnan jatko Savonlinnassa ei puolestaan onnistu, koska rahaa ei ole riittävän valmiuden ylläpitoon.